seuranhakupalsta maaseudun tulevaisuus ystävää etsimässä

Ritva jälkiviisaana totesi, että ehkä kaapin olisi voinut pestä sateellakin: P Työvälineiksi sain tavallisia pieniä pensseleitä ja öljymaalia. Maalauspäivinä minun ei tarvinnut käydä työpaikalla ollenkaan, vaan Ritva toi välineet minulle aamulla ja vei ne pois illalla. Varmistin häneltä, että puhdistaa sitten pensselit hyvin, jotta niitä voi toistekin käyttää? Itse en oikein voinut keskellä kaupunkia alkaa niitä pesemään vaikka pullollisen tärpättiäkin sain, johon pensselit työntää likoamaan niitä käytettyäni.

Pensselit palautuivat minulle juuri samoin siinä tärpättipullossa johon olin ne päivän päätteeksi tökännyt. Yritin selittää, etteivät ne puhdistu sillä että seisovat siinä aineessa. Tärpättikin pitäisi kai vaihtaa välillä eikä lilluttaa samassa viikkotolkulla? Ritvan mielestäni olin vain tahallani hankala, erityisesti kun maalausurakka jäi kesken kuukauden kesäloman koittaessa.

Ensimmäisenä työpäivänä loman jälkeen Ritva nakkasi maalausvälineet minulle ja poistui paikalta sellaista vauhtia etten ehtinyt edes avata kääröjä. Ne avattuani totesin että pensselit ovat auttamattomasti pilalla, seistyään todellakin koko kuukauden siinä vanhassa tärpätissä. Menin kiertelemään kauppoja päiväksi.

Ritvan tullessa hakemaan välineitä taas pois, osoittelin pensseleiden kuntoa aapistikulla. Seuraavana päivänä sain uudet sudit, sekä kunnon valitusryöpyn kun ihan vaan minun takiani piti käydä ostamassa uusia! Olivat olleet niiiiiin kalliita! Totesin että pitäisipä sitten parempaa huolta niistä - edelleenkään en voinut keskellä kaupunkia esim. Lähistöllä ei myöskään ollut vesipisteitä, joilla olisin saanut omat käteni pestyä myrkyllä lutraamisen jälkeen.

Mieluummin sitten pensselit pilalla kuin vauvani. No, eipä niitä sen jälkeenkään kummoisesti huollettu, mutta pystyin sentään tekemään työni loppuun. Elokuun helteissä, maalihuuruissa, masu pystyssä. Kovin terveellinen yhdistelmä tämäkään. Sentään Katri oli tuolloin huolissaan minusta ja kiukutteli vähän vähemmän. Mutta kun työ lopulta oli valmis Ritvan mielestä aivan liian hitaasti, kun yhtensä neljä viikkoa olin tainnut sitä ährätä, kyllä yhdessä viikossa olisi pitänyt olla valmista!

Katrikin palasi vanhoille raiteilleen. Kun Joonas heräsi aamulla puoli seitsemältä, Katri potki minut ylös sängystä hoitamaan poikaa. Työpäiväni alkoi muuten kymmeneltä. Ja kun tulin iltapäivällä kotiin, Katri tyrkkäsi Joonaksen minulle ja käski minun alkaa siivoamaan ja tiskaamaan ja hoitamaan kissoja.

Hän väitti että kävin töissä vain päästäkseni karkuun kotoa ja etteivät työni edes olleet mitään OIKEITA töitä; että varmaan vain nukuin tai piirtelin vihkoihini siellä. Hän valitti etten saanut töistä tarpeeksi rahaakaan. Enemmän kuulemma saa vain kotona makaamalla. Silloisensakin oli saanut minulta lahjaksi, mutta kun se ei toiminut enää tarpeeksi hyvin Katrin kaikkien latausten ja kuvafloodien kuormittamana.

Vähintään omppukone olisi pitänyt saada. Ja illalla, kun väsyneenä aikaisesta heräämisestä ja päivän askartelu- ja kotitöistä olisin halunnut mennä nukkumaan, Katri kielsi. Häntä kun ei väsyttänyt vielä. Joten siinäpä nökötin sohvannurkassa silmät ristissä ja yritin vaikka piirtää.

Itsehän en saanut koneelle mennä ollenkaan tuolloin. Jos erehdyin koneeni avaamaan, tuli Katri heti huutamaan jostain tekemättömästä tehtävästä tai huomiontarpeestaan. Josta pääsemmekin seuraavaan tilanteeseen, nimittäin siihen kun Katri lopulta puoliltaöin salli minun painua pehkuihin ja tuli itsekin. Ja kun selitin, että en todellakaan jaksa ja minun pitää saada nukkua, on kuitenkin taas aikainen herätys Joonaksen takia, Katri raivostui ja saattoi nalkuttaa minulle useamman tunnin niin etten voinut edelleenkään nukkua.

Eikä auttanut siirtyä sohvallekaan, sillä Katrihan tuli perässä. Parhaimmillaan herätti Joonaksenkin huudollaan, ja sitten sainkin istua lastenhuoneessa nukuttamassa poikaa uudelleen. Joskus siinäkin kului monta tuntia. Joka kerta kun yritin nousta ja hiipiä hiljaa pois, nousi myös Joonaksen pää tyynystä. Erehdyin kertomaan työtaakastani Vienolle töissä.

Sillä seurauksella että hän uhkasi tehdä meistä lastensuojeluilmoituksen, kun en kuulemma SUOSTUNUT lepäämään vaan ainaisella raatamisellani vaaransin vauvan terveyden. Kummasti vauvani taas pitkän ajan kuluttua häntä kiinnosti?

Kerran myös nuorisotyöntekijäni saapui tervehtimään minua töihin. Olin kertonut hänelle jo ensitapaamisella aikeestamme saada lisää lapsia, ja olin kertonut raskaudestani. Hän ei itse ollut puhunut mitään omalta osaltaan, joten oli pienen tyrmistyksen paikka todeta hänen olevan itse viimeisillään raskaana. Hän odotti ensimmäistä lastaan, joten hiukan isompi tyrmistys seurasi, kun hän alkoi tärkeänä neuvoa minua siitä millaisia pienet vauvat ovat ja epäili, etten jaksaisi olla kotiäitinä kovin kauaa.

Olinhan hänenkin kanssaan ollut kotona ensimmäiset puoli vuotta, melkein jopa yksin kun ei Katrista juuri apua ollut. Naisten puheista sai vähän sen, jo tutuksi tulleen käsityksen: Ai niin, sattui kerran että perhekerho, jossa Katri kävi Joonaksen kanssa maanantaisin ja keskiviikkoisin, jolloin minulla oli vapaapäivä töistä, teki retken eläintarhaan. Olisin tietysti halunnut mukaan, mutta koska retki sattui maanantaille, minun piti yrittää saada siirtää viikottainen vapaapäiväni siihen.

Joten Katri otti mukaan äitinsä. Jälleen tapahtuma, jossa minut korvattiin anopilla. Mutta ei se vielä mitään - nimittäin retken jälkeisenä tiistaina ohjaajat tulivat kysymään, voisinko vaihtaa seuraavan kahden viikon vapaapäiväni keskiviikon sijaan perjantaille!!!

Sain jonkin hurskauden hetken ja ajattelin, että suostumalla nöyrästi ohjaajien pyyntöön he vielä ymmärtävät, kuinka joustamattomia itse olivat vain viikkoa aiemmin. Noh sitä päivää yhä odotellaan Olin iloinen kun töiden piti taas alkaa normaalisti ja pääsisin istumaan pienelle syrjäiselle nurkkapaikalleni. Kiinteitä paikkoja ei ollut, mutta yleensä ihmiset istuivat samoilla paikoilla.

Minulla oli paikkani pöydän päässä. Aina vapaapäivieni jälkeen, joskus jopa työpäivän jälkeen sain kuitenkin raivata siitä aivan hirveät määrät tavaroita pois päästäkseni työskentelemään. Kenenkään muun paikalle ei koskaan ilmestynyt mitään ylimääräistä, mutta minun paikallani oli joka torstai odottamassa vinot pinot lehtiä, kirjoja, lankakoreja, kynätelineitä, saksia, kaavoja, mitä ikinä muut olivatkaan tehneet poissaollessani.

Lopulta kyllästyin työntämään romuja tieltäni ja siirryin itse sinne nurkkaan. Joskus yrittivät kyllä sitäkin pientä pöytää täyttää tavaroilla ja jopa viedä minun askartelujani sieltä pois Mutta, se ilo osoittautui sangen lyhytaikaiseksi.

Käännyttivät minut bumerangina töistä takaisin: Pääsin sentään vielä oikeisiin töihini, joita yritin saada valmiiksi ennen äitiyslomani alkua. Se ei ollut enää kaukana. Vaikka en tiedä mikä sitten loppujenlopuksi olikaan pienin paha - kahvilassa oli rankkaa vain fyysisesti, pitäjätäti oli kyllä mukava ja tulimme hyvin toimeen.

Kotona Katri yhä kiukutteli ja työpaikalla Ritva oli ottanut minut oikein kunnolla silmätikukseen, juoksuttaen minua milloin milläkin asiallaan. Tänä päivänäkään en tiedä, kuinka "hänen ompelemansa" mekot voivat olla hänen ompelemiaan, kun minä leikkasin kankaanpalat, ompelin niihin taskut ja lopuksi kappaleet yhteen. Ja kaiken piti tapahtua sekunnissa. Saatoin olla maalaamassa, kun Ritva yhtäkkiä keksi että minun piti mennä ottamaan mittoja jostakin kangaspakasta.

Kun en sitten samalla hetkellä hypännyt ylös tuolistani piti kiertää maalituubin korkki kiinni alkoi voivottelu ja patistus: Mittalappu sai lojua rauhassa pöydänkulmalla pari tuntia ennenkuin hän niitä tarvitsi. Yritin parhaani jaksaakseni ja pysyäkseni poissa muiden tieltä vielä viimeiset viikot. Olin lähdössä töihin tiistaiaamuna, äitiyslomani oli alkamassa torstaina ja keskiviikkohan oli vapaa.

Puhelin soi, Ritvahan se siellä rimputti. Aavistelin pahaa enkä vastannut. Bussissa puhelin soi uudestaan enkä vieläkään vastannut. Työpaikalla oli paljon tavaroitani ja halusin hakea ne. Työpaikalla Ritva tuli heti luokseni. Ei muiden tarvitse kestää sellaista," Ritva latasi. Vitutti ja stressasi niin paljon että rupesin itkemään. Kerroin, kuinka paha olo minulla  oli tuossa työilmapiirissä ollut, jossa minut oli suljettu ulkopuolelle, ja kuinka varsinkin Ritvasta itsestään paistoi kilometrien päähän hänen inhonsa minua kohtaan.

Miten olin vain yrittänyt hammasta purren kestää nämä viimeiset viikot ja päivät, yrittänyt olla mahdollisimman näkymätön omassa nurkassani. Ääni Ritvan kellossa muuttui hyvin radikaalisti. Hän rupesi lohduttamaan ja toivoi, että olisin aiemmin puhunut asiasta, että olisimme vielä saaneet asiat selvitettyä.

Nyt se kuitenkin oli jo liian myöhäistä, "koska paperityöt on jo tehty: D se maalituubin korkin sulkeminen Eikä Vieno voinut jättää huomiotta toisen ohjaajan mielipiteitä minusta. Niin että kenkää oli annettava, kolme päivää ennen äitiyslomaa. Kiusa se on pienikin kiusa, ja tokihan myös Kela muisti huomioida minua vihaisella kirjeellä ja äippäloman jälkeen seuranneella karenssilla.

Kuitenkin, mikä tästä tekee vielä hämmentävämmän ja haiskahtavamman keissin on se, että heti siinä potkujen selittelyjen jälkeen Vieno ja Ritva toivottivat minut tervetulleeksi takaisin. No, kävin keräämässä tavarani ja lähdin kotiin. End of chapter eight~ Ps. Ikää hätäseen 18v, ei enää yhdessä tulevan lapsen isän kanssa, mutta uusi poikaystävä löytyi. Poltti kymmenen tupakkaa päivässä ja valitti kun olisi mieluummin polttanut 20, mutta kun piti vähän vauvaakin ajatella: O Ei juonut alkoholia - ainakaan omien sanojensa mukaan - mutta biletti limpparilinjalla kavereidensa kanssa yökerhoissa aamuneljään asti.

Perhekerhossa oli toinen pöhkö. Ketjupolttaja, joka eräänä päivänä saapui kerholle syvästi järkyttyneenä. Ultraäänessä oli näkynyt että vauva on pienikokoinen ja sillä saattaa olla vikaa sydämessä. Tupakka suupielessä väpättäen kyseli kaikilta, mistä sellainen voi johtua? Kukaan ei hennonnut kertoa totuutta Lisäksi hupsistakeikkaa, jäänyt blogin päivitys hiukan retuperälle: D Tapahtui elämä - on ollut liian kivaa, että olisi viitsinyt näitä vanhoja paskoja jauhaa: Lähettänyt Näkkileipä klo Kohteen lähettäminen sähköpostitse Bloggaa tästä!

Näkkileivän historia , työtoiminta. Pienessä Pohjois-Suomen kaupungissa saattoi olla pulaa sosiaalitoiminnan asiakkaista, ainakin siitä päätellen millä innolla ja omistautuneisuudella meidän tapaukseemme paneuduttiin. Ihan ensimmäiseksi meille tietenkin tehtiin selväksi, että minä en ole mitään. Puhuttiin vain Katrista ja Katrin lapsesta, ja siitä miten Katri muka voisi pärjätä vauvan kanssa ihan yksin. Sossuntädit päättelivät keskenään että Katri oli raiskattu jonkun vieraan miehen toimesta, mutta silti he ilmaisivat ääneen toiveensa siitä, että Katri asuisi mieluummin lapsen isän kanssa.

Minun luonani Katrilla ei heidän mielestään ollut kotia, siksipä alettiinkin heti puhua että hänen pitäisi muuttaa ensikotiin lapsen synnyttyä. Monet tapaamiset sossuntätien kanssa menivät niin, että olimme vain Katrin kanssa paikalla, sillävälin kun kaikki muut puhuivat meistä. Millaisia olemme ja mitä voimavaroja ja tukiverkkoja meillä on. Asioita, joista meilläkin olisi saattanut olla jokunen sana sanottavanamme.

Hän pyysi äitiään apuun, joka tulikin auttamaan, mutta Kaikki mitä tein oli väärin. Kuulemma se olikin Katri, joka joutui raatamaan kodin siisteyden eteen, kun taas minä istuin vain tietokoneella ja join mehua. D alkoholiahan emme käyttäneet kumpikaan ennen, aikana, emmekä oikein jälkeenkään raskauden, saati sitten mitään vahvempaa, tai edes tupakkaa.

Toisin kuin anoppi itse! Synnytys lähestyi ja ensikoti lähestyi. Sossuntätien mukaan anoppikin oli ollut ensikodin kannalla, anopin mukaan hän oli sitä vahvasti vastustanut.

Minä yritin sovitella ja löytää kompromissiä. Jos minäkin voisin tulla ensikotiin asumaan? Tai edes kaikiksi päiviksi? Jos Katri ja vauva olisivat siellä kaiket päivät, mutta pääsisivät kotiin yöksi? Jos Katri ja vauva olisivat siellä vaikkapa pari viikkoa, tai pari kuukautta, ja pääsisivät sitten kokonaan kotiin?

Jos meille tulisi joku perhetyöntekijä, vaikka kaikiksi päiviksi istumaan ja vahtimaan että osaamme olla? Ei ei ei ja vielä kerran ei. Katri parkui ettei halua mennä ensikotiin yhdeksikään päiväksi. Sossuntädit huusivat, että on täysin minun syytäni ettei Katri ole yhteistyöhaluinen, että minä olen puhunut hänet ensikotia vastaan! Minut käskettiin ulos palavereista, ja Katri lähti kanssani.

Tädit jäivät keskenään puimaan asioitamme. Koko loppuraskaus oli pelkkää stressiä ja kasvavaa pakokauhua. Lopulta emme keksineet enää muutakaan kuin alkaa hakea asuntoa Katrin vanhasta kotikaupungista Länsi-Suomesta. Siinä anoppi sentään auttoi meitä ihan oikeasti, ja saikin lopulta vuokrattua asunnon. Mutta lapsi ehti syntyä ennen muuttoa. Kesällä saimme pojan, Joonaksen. Saimme viettää hänen kanssaan viisi päivää sairaalassa, suuressa perhehuoneessa, ihan vain perheen kesken.

Kerran päivässä kävin kotona ruokkimassa kissat, muuten olin koko ajan Katrin ja Joonaksen luona. Torstaina meille sanottiin, että saamme olla sairaalassa vielä maanantaihin asti, joka oli muuttopäivämme. Mutta perjantaina huoneeseen marssikin hoitaja, joka repi tikit Katrin vatsasta Joonas syntyi sektiolla 3-päiväisen tuloksettoman uurastuksen jälkeen ja ilmoitti että ensikodin tädit tulevat kahden tunnin kuluttua hakemaan Katrin ja vauvan.

Niin joutui Katri ensikotiin. Tottakai olimme heille hyvissä ajoin ilmoittaneet, että uusi asunto on vuokrattu ja maanantaina pitäisi alkaa muuttokuormien kulkea. Mutta yllättäen Katrille paljastui, että seuraava palaveriaika olikin varattu vasta syyskuulle - toisinsanoen, hänen olisi pitänyt olla paikalla vielä silloinkin! Olinhan jo irtisanonut kaksiomme vuokrasopimuksen, juuri siksi, kun oltiin luvattu että pääsemme sitten lähtemään!

Todella räikeä yritys saada vain minut kokonaan pois Joonaksen ja Katrin elämästä. Johan minulle jo pätivät ensikodin vierailuajat, eli sain tavata perhettäni vain kahden tunnin ajan joka päivä. Tämäkin oli pitänyt puristaa sossuntädeistä ulos kuin vettä kivestä; minulle oli pitkään tolkutettu vain, että "vierailuajat pitää sopia erikseen", mikä saattoi tarkoittaa mitä tahansa kerran viikossa - koko päivä joka päivä-akselilla.

Meille pätivät myös muut säännöt, kuten se, ettei alaikäisen asukkaan luona saanut kumppani vierailla suljetuin ovin. Niinpä Katrin ja vastasyntyneen huoneen ovi pidettiin auki silloinkin, kun ainoan toisen asukkaan vesirokkoa sairastanut viisivuotias juoksenteli käytävässä irrallaan. Voi että kun mieleni olisikin tehnyt harrastaa seksiä vastasektioidun, stressiä pursuavan ja umpiväsyneen kumppanini kanssa, vauvan ollessa paikalla! O Ja mikä muuten mainittiinkaan aiemmin syyksi siihen, että minä en voinut muuttaa ensikotiin asumaan, toisin kuin esitteissä luvattiin?

Muistellen luvun alussa spekuloimaani: Onnistuin tietysti taas kuulostamaan siltä, kuin Katri ja Joonas olisivat tosiaan viettäneet ensikodissa aikaa vähintään syksyyn. He olivat siellä vain viikonlopun yli. Maanantaina sossutädeillämme oli alkanut lakisääteinen loma, ja heitä tuli paikkaamaan nuori sijainen, joka oli tiputtaa leukansa lattialle hämmästyksestä.

Hei hei ja hyvää jatkoa! Purimme asuntoon lähinnä kissat ja niiden tavarat ja suuntasimme anopin asunnolle vajaan kilometrin päähän nukkumaan. Meillä oli ollut muuttoapuna myös Katrin täti, mutta sen sijaan että naiset olisivat painuneet pehkuihin, he korkkasivat kaljat ja menivät talon terassille ryyppäämään.

Eipä aikaakaan kun kumpikin oli jo umpitunnelissa ja he remusivat takaisin asunnolle herättäen sekä Katrin että Joonaksen. Kun erehdyin pyytämään heitä olemaan hiljempaa, Helvetti repesi anopin toimesta, täti yritti rauhoitella häntä: D "Mikä vittumainen, paska ämmä, kun minä oon koko yön ajanut, ja sitte en sais omassa kodissani kulkea miten haluan!

Ihan sama kuinka yritin selittää, että vain Katria ja Joonasta olin ajatellut, ei auttanut. Sain paeta uudelle asunnolle siivoamaan, ja välit anoppiin olivat hyvin räjähdysherkkiä useamman viikon ajan. Hän jopa Katrin kuulematta uhkasi tehdä meistä uusia lastensuojeluilmoituksia, mikäli minun olemisessani ilmenisi "ihan miten pienikin asia tahansa!

Joka päivä pelkäsimme mielessämme, koska joku ilmaantuu ovemme taakse vaatimaan Joonasta huostaan. Siis, tottakai uudet sossutädit tulivat luoksemme käymään, mutta paitsi ilmoittivat asiasta ensin, olivat myös todella asiallisia, ymmärtäväisiä, inhimillisiä! Katri itki koko ensimmäisen tapaamisen ajan eikä lopulta pystynyt olemaan läsnäkään, niin paljon hän pelkäsi menettävänsä pojan. Tottakai me ensin katsotaan, miten te pärjäätte, ja sitten jos tulee jotain ongelmia, niin yritetään kaikki muut tukitoimet ensin.

Kyllä sen tilanteen pitäisi olla ihan todella paha jotta huostaan otettaisiin, ei teillä ole mitään huolta, vaikutatte tosi fiksuilta vaikka olettekin nuoria molemmat. Sekin oli pieni helpotus kuulla. Ei minua ole monestikaan elämäni aikana siisteydestä kehuttu: D Voisin sanoa että loppu hyvin, kaikki hyvin, vaan kun eihän se vielä tähän loppunut.

Hetkeksi vain tilanne rauhoittui ja asiat näyttivät järjestyvät, muutoinkin kuin sisustuksen osalta. Lastensuojelusossut, tai no perhetyöntekijät, jotka meillä rupesivat sitten säännöllisesti käymään, olivat kuitenkin todella mukavia koko ajan.

Joitain pieniä epämiellyttäviä juttuja heidänkin kanssaan tuli aina välillä esille - kuten, Joonaksen ollessa noin kuukauden ikäinen, puolileikilläni sanoin että kissoille juttelu luonnistuu jotenkin helpommin. Tarkoittaen ihan sitä, että kissoille olin puhunut jo yli kuusi vuotta, Joonakselle vasta hetken, eivätkä samat puheenaiheet mielestäni oikein sopineet sekä kissoille että vauvalle: Tämäkin muuten ihan ok, mutta kun asia jaksettiin nosta esille vielä kolme vuotta myöhemminkin Mutta takaisin aikajanalle palatakseni Katri oli hyvin seksuaalinen henkilö.

Etäsuhteessa ollessamme vilkas peitonheilutus onnistui minunkin puolestani, sillä sainhan aina levätä kolme viikkoa yhden viikon ahkeroinnin jälkeen: D Mutta yhteen muutettuamme tämä ei tietenkään enää toiminut. Katrin vatsan kasvaessa se toimi yhä vähemmän, kun Katri oli kuitenkin kipeä ja raihnainen, mutta silti himokas. Eikä mikään räplääminen ollut kelvannut enää pitkiin aikoihin kuin korkeintaan esileikkinä ja lisukkeena, vaan Katri halusi Ehkä tästäkin huomaa että itse olen aika siveä ja muutenkin epäseksuaalinen.

Yhdistettynä melkoisen epäreiluun petipuuhain jakoon, tunsin itseni usein pelkäksi välineen jatkeeksi. Asiaa ei parantanut Katrin "kiitos kulta"-huohotus jälkeenpäin, joka sai minut tuntemaan itseni lähinnä maksulliseksi seuraksi, saati sitten seuraavan aamun valitukset siitä, miten oikeastaan lopetin aivan liian aikaisin, ja se, että Katrin sanoessa "kiitos riittää" ei oikeasti tarkoita että riittää, vaan vielä saisi panna vaikka tunnin.

Joonaksen synnyttyä - ja jahka Katri oli hiukan parantunut sektiokivuistaan - tilanne vielä paheni, sillä suurin osa lapsenhoidosta kaatui minun niskaani, plus kaikki kotityöt, plus Katrin tyydytys. En yksinkertaisesti meinannut jaksaa kaikkea, ja tuossa tilanteessa Katrin tarpeet valitettavasti jäivät viimeisiksi.

Katri oli jo kaksiossamme alkanut valitella, kuinka hän ei ollut koskaan ollut miehen kanssa, ja kuinka kiva hänestä olisi kokeilla sitä. Itse olin omaa uteliaisuuttani ehtinyt vuotiaana kokeilla heteroseksiäkin, ja se oli Katrille ikuinen kateuden aihe. Kun tämä nurina sitten taas jatkui uudessa asunnossamme, pari kuukautta Joonaksen syntymän jälkeen, taivuin taas kerran Katrin tahtoon. Okei, käydään kokeilemassa jonkun kanssa.

Laitoimme seuranhakupalstalle ilmoituksen ja innokkaita tarjokkaita löytyikin vaikka millä mitalla! Valitsimme vastausviestien perusteella parhaimman oloiset tyypit, joiden kanssa aloimme paremmille juttusille mesessä. Heistä pari tyyppiä katosi, yhdellä olikin liikaa töitä ja koulujuttuja jotta olisi ehtinyt tavata, yksi oli pelkkää puhetta ja yksi asui liian kaukana, mutta yksi sentään jäi jäljellekin.

Ihan mukavan oloinen tyyppi naapurikaupungista, jolle tietysti teimme heti selväksi, että minä ja Katri olemme pari, emmekä kaipaa mitään polysuhdetta tai muutakaan kummempaa säätöä. Kavereita voimme kyllä olla. Tyyppi lähetti kuvansa, ja siinä kohtaa hiukan hirvitti: Ei sellaista sisäsiittoista hillybilly-rumaa, vaan sellaista niljakasta  rumaa.

Vähänniinkuin nörtti ja playboy samassa paketissa. Tyypin naamasta tuli jotenkin todella huonot vibat, mutta en enää siinä vaiheessa kehdannut perua. Kolme kuukautta 3-päiväisen synnytyksen, vaikean sektion, tulehduskipujen ja märkineen haavan jälkeen seisoimme Yrjön ovella. Joonas oli anopin luona hoidossa, kuten oli ollut muutenkin jo monta kertaa. Katri, joka oli vielä ennen pojan syntymää jaksanut paasata siitä, miten olimme aivan yhtä tasa-arvoisia äitejä pojan elämässä, olikin kääntänyt kelkkansa heti ensimmäisen erimielisyyden tullen ja muistuttanut olemattomasta OIKEASTA asemastani Joonaksen elämässä.

En ollut halunnut antaa poikaa niin usein mummilleen hoitoon, jolloin Katri oli tuhahtanut: Yrjö avasi oven, ja oli vielä rumempi luonnossa kuin kuvassa. Teki mieli juosta karkuun, mutta Katri oli jo astumassa peremmälle. Mitä sitten seurasi, en tahdo muistellakaan. En tajua miksi minunkin piti kärsiä. Vaikka aika pian siitä pakeninkin, ja menin nurkkaan istumaan, sillävälin kun Katri kyllä nautti sydämensä kyllyydestä.

Katri olisi halunnut jäädä yöksikin, mutta olin saanut tarpeekseni katsomisestakin ja raahasin hänet puoliväkisin pois ja kotiin. Heti ulos päästyämme aloin valituksen kokemuksen hirveydestä ja vannotin, ettemme pitäisi Yrjöön enää mitään yhteyttä.

Mutta Yrjöpä päätti pitää yhteyttä Katriin! Katri ylisti mieskokemustaan ja alkoi pian kerjätä lisää. Vonkaaminen ja vänkääminen senkun jatkui, ja ohessa sain kuulla monet moitteet omasta aktiivisuudestani ja pystymisestäni sängyssä. Epäilykseni heräsi, sillä Katri on aina ollut arka ottamaan kontaktia vieraisiin ihmisiin, varsinkaan tuollaisissa merkeissä. Monen päivän tenttaamisen jälkeen Katri myönsi, että Yrjön kanssa ne treffit oli taaskin sovittu.

Sanoin että menee keskenänsä sitten vaan. Mutta kotoa on turha enää odottaa yhtään mitään sänkytoimintaa, vaikka muuten olisimmekin pysyneet yhdessä. Vietin iltani kahdestaan Joonaksen kanssa. Tuijotin telkkaria ja mietin vain Katria. Siellä se pitää hauskaa sen rumiluksen kanssa. Täällä minä istun hoitamassa lasta. Katrin tullessa kotiin seuraavana iltapäivänä ilmoitin, ettei moinen vapaa suhde ole minua varten.

En tosiaan kestä istua kotona sillävälin, kun oma rakas kumppanini painaa toisen kanssa, vaikka miten olisi kyse pelkästä seksistä eikä tunteista. Katri nosti tietysti metakan. Kun olin kerran hyväksynyt hänen reissunsa, oli minun tietysti hyväksyttävä vastakin! Siihen totesin että sitten erotaan. Yrjö lähetteli hänelle viestejä. Tulin vainoharhaiseksi ja luin niitä salaa.

Haluaisitko tulla toistekin nussimaan mun kanssa? Yrjö oli siis pudottanut minut suunnitelmistaan heti alkuunsa ja vokotteli tarkoituksella vain Katria!

Eivätkä Katrin viestit sen viattomampia olleet Yrjön suuntaan. Hihitystä ja kikattelua ja aktien muistelua. Raivosin asiasta Katrille ja siitälähin hän poisti kaikki viestinsä. Mutta sitten löysin hänen vihoistaan piirrustuksia ja runoja Yrjöstä! Jälleen sain tentata monta päivää, kunnes Katri lopulta tunnusti: Tunne ei kuitenkaan ollut molemminpuolinen, sen Katrikin ymmärsi.

Hän oli kertonut tunteistaan, mutta Yrjön vastaus siihen oli ollut kutakuinkin "sehän vaan parantaa seksin laatua ; Miten olis, tulisitko ens viikolla nussimaan? Mutta nyt hänen piti tosissaan miettiä: Seksisuhde tyyppiin, jota ehtii tavata vain pari kertaa kuussa, vai pysyä vanhan kumppanin kanssa ja säilyttää lapsella ehjä perhe? Katri souti ja huopasi. Kyllästyin ja ilmoitin, että päätös pitää tehdä NYT, ja se on sitten kanssa pitävä päätös, eikä muutu taas heti kunhan on käynyt vähän kuksimassa!

Lopulta Katri valitsi Yrjön. Aloin katselemaan omaa kämppää. He halusivat lähettää Katrin ja Joonaksen perhekotiin toiseen kaupunkiin, sillä olihan nyt jokseenkin selvää, ettei Katrilla ollut kaikki hommat ihan hanskassa. Hän lähetti Yrjölle viestin, voisiko tulla käymään pariksi päiväksi? Yrjö vastasi lähteneensä jo lomanviettoon sukulaistensa luo jonnekin kauas. Tämä oli Katrille shokki.

Voinette kuvitella vahingoniloni kun selitin hänelle etusormi tärkeänä pystyssä, "mitäs minä sanoin? D Maalailin Katrille kuvia siitä, kuinka monen muun naisen kanssa Yrjöllä on peliä missäkin, ja kuinka varmaan panee serkkujaankin siellä sukulaisissa, että ihanko totta oli nyt fiksu ratkaisu valita sellainen niljake oman perheen sijasta?

Katri häpesi korvat luimussa ja aneli anteeksiantoa. Nyt hän kuulemma vasta todella näki, kuinka huonon valinnan olikaan tehnyt, ja katui sitä vähintäänkin yhtä paljon kuin oli heteroseksistään nauttinut. Niinpä sitten huolin hänet takaisin. Ehkä kuitenkin suuremmaksi osaksi siksi, että saisimme jälleen sossut pois kimpustamme.

Enkä myöskään ollut vielä ehtinyt löytää uutta asuntoakaan, vaan olin nukkunut olohuoneessa sohvalla. Siltikään, Katri ei voinut koskaan käsittää, miksen yhteenpaluumme jälkeen kyennyt heti luottamaan häneen kuten ennen?

Miksi kyselin joka viikko, oliko Yrjöstä kuulunut? Miksi vannotin useasti, ettei Katri saisi enää vastata miehen viesteihin? O End of chapter seven~ Ja mitäs vielä. Hmm, ehkäpä Katrin suhteesta tietokoneeseensa. Hyvä kun sain samassa huoneessa olla hänen datatessaan! Ja jos kuljin metrin päästä ohi, hän hyökkäsi aina peittämään näytön tai piilottamaan netti-ikkunan alapalkkiin.

Jos kysyin mitä hän puuhasi, hän oli aina vain Googlen etusivulla, ja minä olin ihme kyttääjä! Sama juttu piirrustusten kanssa; jos erehdyin siivotessa noukkimaan paperitollon lattialta, Katri ryntäsi paikalle kiljuen, etten saanut katsoa sitä! Ai eikö se ollutkaan roska? En kuitenkaan usko että Katri olisi tietokoneellakaan ollut missään luvattomissa puuhissa - paitsi kerran Annaliisan kanssa, hemmetti kun unohdin kirjoittaa hänestäkin jutut oikeaan väliin, noooohh joskus tulevaisuudessa siiten Mutta, siis, Katri on vain Usein en kyllä jaksanut piilottaa vittuillaksenikaan, kun ei kerta ollut mitään salattavaa.

Lähettänyt Näkkileipä klo 3. Yhä miettiessäni, mitä ihmettä teen Lennin kanssa, väliin kiilasikin täysin yllättäen Katri. Myös hänen kanssaan olin joissakin samoissa nettiyhteisöissä, ja kerran jopa puolustanut häntä erästä omaa kaveriani vastaan.

Siitä Katri oli ilahtunut ja käynyt seuraavaksi katsomassa kuviani. Uusimmissa kuvissani nautin alkukesän lämmöstä isovanhempieni luona, pihapuiden alla, parhaimmat ernuvaatteet ylläni.

Myös kampaukseni oli parantunut - olin tuolla samaisella mummolareissulla käynyt äitipuoleni kanssa kampaajalla, ja olin leikannut lyhyiksi pitkät hiukseni, myös sen pitkäksi kasvatetun otsatukan!

Olin siis kaikin puolin freesi ja omaan, arvostelevaan silmäänikin ihan nätin näköinen. Hän alkoi varovasti kommentoimaan minulle jotain "tikusta asiaa". Vastailin, ja eipä aikaakaan kun hän pyysi saada lisätä minut meseen. Olinkin tuota jo odottanut, sillä Galtsussa kommentointi oli vähän työlästä ja tilaavievää. Niinpä sitten aloimme juttelemaan mesessä. Katri kertoi pitävänsä tytöistä. Hän kertoi pitävänsä eräästä tietystä tytöstä. Hän kertoi, että tuolla tytöllä oli siniset silmät ja ruskeat hiukset.

Hän kertoi että he ovat jo aika hyviä ystäviä ja juttelevat usein mesessä. D Olin iloinen Katrin puolesta ja kannustin häntä lähestymään ihastustaan ihan reippaasti vaan. Parempihan se olisi saada vaikka rukkaset, kuin kärvistellä ikuisuuksia epätietoisuudessa. Katri valitti pelkäävänsä että tyttö alkaa inhoamaan häntä. Lohdutin, ettei kukaan järkevä ihminen inhonnut toista tuollaisen vuoksi, eikä typeryksien kanssa kannata ollakaan.

Lopulta eräs yhteinen ystävämme hermostui tilanteeseen. Eräänä aamuna Katrin lähdettyä nukkumaan meillä kaikilla oli yhtä "hyvät" vuorokausirytmit yhteiskaverimme jäi vielä kanssani juttelemaan ja sanoi suoraan että minä olen se, josta Katri tykkää! Olin kuin oma äitini ja epäilin hänen vitsailevan. Kaveri vakuutti asian olevan totta, ja olin taas vähän kauhuissani. En ollut koskaan ajatellut Katriakaan romanttisessa mielessä.

Hän oli kyllä kiva ja ihan söpökin, mutta minua kolme vuotta nuorempi ja muuttamassa syksyllä Pohjois-Suomeen opiskelemaan. Vielä tuolloin hän asui Länsi-Suomessa, joka ei ollut ihan lähellä sekään. Iltapäivästä Katri kirjautui takaisin meseen. Kyselin vielä häneltä, oliko kuulemani totta, mutta Katri esitti ettei ymmärtänyt mistään mitään. Rupesi nyppimään ettei hän vieläkään osannut puhua suoraan.

Katri koki minun suuttuneen ja pakeni paikalta. Lähdin kauppaan ja soitin matkalla mummulle, jolta kyselin neuvoja. Mummu ei oikein osannut sanoa juuta eikä jaata. Hän oli kyllä tiennyt, että pidän tytöistäkin, mutta enhän nyt tiennyt itsekään pidinkö juuri Katrista! Palattuani kotiin odottelin Katria koneelle. Jotenkuten saimme asiaa siinä puhuttua. Yritin olla ympäripyöreä puheissani ja sanoin, että katsotaan nyt mitä tästä tulee: Pian sen jälkeen Lenni rupesi ehdottelemaan minulle, että lähtisimme yhteiselle kylpylälomalle ihan parin viikon kuluttua, joten minulle tuli kiire.

Tämä prosessi muokkaa uudennäköisen yhtenäiskulttuurin, joka me nähdään kymmenen tai viidentoista vuoden päästä. On hienoa, että me välillä mietitään, mitkä on meidän yhtenäiskulttuurin arvot ja sen symbolit. Mietin silti, puhummeko enää minkäänlaisesta yhtenäiskulttuurista vai vain yksinkertaisesti kulttuurista.

Mutta näin Ali Jahangiri, Iranissa syntynyt suomalainen, selvästi ajattelee, ja hänen optimismiinsa tekee mieli uskoa. Se ei ole asia, joka on meidän hallittavissamme. Mutta ei se myöskään tule ikinä katoamaan. Se vain muuttuu ajan mukana. Perjantai-iltana ilahdutan poikiani pistämällä popcornit mikroon. Asetumme yhdessä television ääreen katsomaan Vain elämää.

He ovat ehdotuksestani niin liikuttavan riemuissaan, että tunnen sydämessäni piston: Muistanhan minä millaista se oli, istua saunan jälkeen isän, äidin, veljen ja siskon kanssa katsomassa Napakymppiä tai Puhtaita valkeita lakanoita.

Niissä hetkissä oli tiettyä ehdotonta turvallisuuden tunnetta, joka ehkä on edesauttanut kehitystäni suhteellisen kunnialliseksi kansalaiseksi.

Hänen mukaansa se on nimenomaan yhtenäiskulttuurin muutoksen kannalta viime vuosien merkittävin televisio-ohjelma. Aiemmin suomalaiset lauloivat yksin kodeissaan Katri Helenaa karaokena ja itkivät omia lapsuudentraumojaan. Kun kulttuuri oli tarpeeksi kypsä, voitiin laittaa Katri Helena televisioon itkemään omille lauluilleen. Vain elämää täyttää myös Jahangirin yhtenäiskulttuurin ilmiöille asettaman kriteerin: Kun Jouni Hynynen yritti ja ihmetteli ohjelmaan osallistuneiden kollegoidensa itkeskelyä, nenilleen sai Hynynen itse.

Kansa ei halunnutkaan enää metsuripartaista virsimetallimuusikkoa ja viinanhuuruista äijähuumoria; se halusi sliipatun rapartistin, hänen itsekorostuksensa ja hänen kyyneleensä.

Jahangirin mukaan kyseessä oli häkellyttävä kulttuurinen murros. Neljä ensimmäistä ovat kymmenvuotiaalleni täysin tuntemattomia suuruuksia; Antti, Sanni ja varsinkin Ville Galle kuuluvat hänen maailmaansa. Sattuu onneksi olemaan juuri Ville Gallen päivä, oikeasti aikuiset yrittävät parhaansa mukaan eläytyä JVG: Lähestymme ohjelmaa epäilemättä eri pohjalta, mutta saamme jokainen siitä jotain irti, nelivuotiaskin.

Kukaan ei tosin itke, mikä oikeastaan tuntuu tuotelupauksen pettämiseltä. Television merkitystä yhtenäiskulttuurin luojana tuskin on mahdollista liioitella. Koko ajanhan se on tullut sieltä, televisiosta: Ehkä juuri koulujen pihat ovat erityisen merkittäviä, sillä varsinkin huumoriohjelmat löytävät tavallisesti ensin lapset ja nuoret. Lapinlahden lintujen Seitsemän kuolemansyntiä.

Näistä ohjelmista lähtivät liikkeelle hokemat, joita lapsuudessani toisteltiin. Myöhemmin, luvun alussa tuli Kummeli, pyyhkäisi lama-Suomen yli yhtenä valtavana tsunamina, ja silloin kyllä lähti, artisti maksoi, sattui Juhaa leukaan, kaikki oli parasta A-ryhmää. Olin sanastosta varsin hyvin perillä itsekin, mutta yläasteikäisen pikkuveljeni mania ylitti kaikki rajat. Hän tallensi lukuisia Kummeli-sketsejä aivoihinsa niin tiukasti, että ne ovat siellä vieläkin repliikki repliikiltä, ilmeisesti samassa lokerossa kuin parhaat Uuno-kohtaukset.

Entä jos yhtenäiskulttuuri onkin lastenkulttuuria? Ei ehkä varsinaisesti lapsille tehtyä mutta myös lasten katsomaa ja lasten keskenään levittämää — niin kuin lapsuuteni huumoriohjelmat, niin kuin tämä Vain elämää, niin kuin Putous. Lasten ja aikuisten yhteisistä hetkistä, tällaisista perjantai-illoista, yksityisistä arkisista idylleistä. Jos harrastaisimme tätä useammin, pojat voisivat muistaa nämä tv-hetket vielä vuosikymmenten päästä, muistaa niin kuin minä muistan takkahuoneen upottavan sohvan, Kartio-lasissa kihisevän kokiksen ja lämpimät tonnikalaleivät lautasella.

Vuosi sitten Antti Holma oli lähinnä vain Helsingissä tunnettu näyttelijä ja teatterintekijä. Mikäli suomalainen yhtenäiskulttuuri edelleen on olemassa, voidaan todeta Holman astuneen rytinällä sen piiriin. Vähältä piti, ettei näin olisi käynyt. Holma vaali omaa teatterivakavuuttaan ja empi pitkään Putoukseen lähtemistä. Kun hän sitten antoi pirulle pikkusormen, ei mennyt ainoastaan koko käsi vaan koko yltiölahjakas kaveri.

Suomeen tai ehkä Suomen televisioon mahtuu kerralla sellaiset kolme neljä tyyppiä, jotka saavat tehdä kaiken mitä haluavat. Olen juuri nyt heidän joukossaan, minulla on tämä mandaatti kansalta. Mutta ei se pitkään välttämättä kestä. Suomi on edelleen yksi suuri taajama, Holma kiteyttää. Helsinki on siitä taajamasta ehkä vähän erillään, riittävän suuri muodostaakseen osin oman todellisuutensa, mutta kun televisiosta juuri sillä hetkellä tuttu sketsihahmo lähtee keikalle Kehä kolmosen ulkopuolelle, väki vaareista vauvoihin saapuu kyllä paikalle.

Se oli ihan hysteeristä. En ollut sellaista väkimäärää ennen joutunut kannattelemaan. Holma vaikuttaa edelleen hivenen pöllämystyneeltä tapahtumien kulusta.

Putouksen kautta kaikki joka tapauksessa tapahtui — klassisen, saunanjälkeisen lauantai-illan viihdeohjelman. Mahdollisuus uida ihmisten olohuoneisiin oli kutkuttava, mutta oman huumorin sovittaminen perheohjelman kontekstiin osin hämmentävä kokemus. Todistajanlausunto tukee ajatustani yhtenäiskulttuurin lapsivetoisuudesta: Putousta tehdessä ajateltiin aina nimenomaan alaikäistä yleisöä.

Semmoinen tietynlainen suurelle yleisölle tekeminen muuttuu siinä prosessissa omaksikin ajattelumalliksi. Vihjailu ja pikkutuhmailu on minulle vierasta, mieluummin sanoisin suoraan kulli ja pillu, mutta sellaistahan ei lauantai-iltana voi tehdä.

Tuodaan vähän alapäähuumoria, pariutumisen ja seksuaalisuuden kysymyksiä ja puetaan ne ikään kuin Pikku Kakkosen muotoon. Sehän se on se Putouksen juttu. Lapsethan olivat Kissi Vähä-Hiilarista aivan ihanasti ihmeissään. Kyselivät minultakin, onko se nyt nainen vai mies vai mikä. Tein aikanaan Teatteri Takomoon monologiesityksen vallan ja seksuaalisuuden kysymyksistä. Siitä tuli sellainen kuin halusinkin, jopa pieni menestys. Mutta jos nyt ajattelen yleisön laajuutta ja kaikkia näitä kerrannaisvaikutuksia, niin kyllä Kissi on sitä samaa asiaa ajanut aika paljon pidemmälle.

Jahangirin tavoin myös Holma uskoo yhtenäiskulttuurin kykyyn muuttua. Asiat, joista joskus luvulla olisi noussut kohu, ohitetaankin olankohautuksella. Holman julkihomous ei esimerkiksi ole tuonut näyttelijälle mitään kielteistä palautetta. Ja samaan aikaan tiedän, että useimmat ihmiset kuitenkin tietävät minun seksuaalisuuteni. Se on osa minun henkilöäni, brändiäni, jos niin halutaan sanoa. En usko, että tällaista tyyppiä oltaisiin oltu valmiita ottamaan vastaan vielä parikymmentä vuotta sitten.

Niin, parikymmentä vuotta sitten. Suomalaisen tv-viihteen pitkä jatkumo on siis hyvin hänen hallussaan. Toisaalta koko aikuisen elämänsä vuonna syntynyt näyttelijä on elänyt nettiajassa, kansainvälisen ja käytännössä rajattoman tarjonnan äärellä. Se näkyy hänen huumorissaan. Holma ei myöskään ole riippuvainen lauantai-illan ohjelmapaikasta tai televisiosta ylipäätään: Poikani ovat tietenkin kasvamassa tähän todellisuuteen.

Kymmenvuotiaani seuraa Instagramissa minulle tuntemattomia justimuksia. Voiko yhtenäiskulttuurilla olla tulevaisuutta Suomessa, jossa jokainen tuijottaa omaa kanavaansa omalta ruudultaan?

Toisaalta se voi jopa oudosti tukea sitä yhtenäiskulttuuria. Ihmisethän katsovat Putousta nykyään pädiensä kanssa. Lauantai-ilta ei ole enää pelkästään oman perheen, vaan koko kansan reaaliaikainen kokoontuminen. Halu jakaa oma kokemus muiden kanssa on ihmisessä hirveän vahva. Se on aivan totta. Tunnistan itsessäni tämän halun.

Mutta jos nyt tutkiskelen omia kulttuurisia kulutustottumuksiani, sanapari Suomen katsotuin, luetuin tai kuunnelluin ei minulle ole varsinainen suositus, ehkä pikemminkin päinvastoin. Makuni ei aina osu yksiin kansan enemmistön kanssa. Eräänä päivänä katson ihmiskoemielessä Luokkakokous-elokuvan. Sen on käynyt katsomassa yli puoli miljoonaa suomalaista, lähes yhtä suuri joukko kuin kultakauden Uunoja.

Elokuva kyllä välillä naurattaa minua, geeneissäni on y-kromosomi, mutta navanalushuumori laskeutuu teoksessa alemmas kuin osasin edes kuvitella. Olemme ehkä viimein löytäneet pienimmän yhteisen nimittäjän: Jos kansankohelluksen rasvaisuutta vertaa Turhapuroihin ja Kummeliin, on pakko todeta viattomuuden ajan olevan ohi. Näille vierauden tunteille on tietysti helppo keksiä yksinkertainen selitys. Mahdollisesti olen ollut sitä aina, jo lapsena, kun kuvittelin kuuluvani joukkoon. Katselen mieluummin True Detectiveä kuin Robaa.

En ole enää pitkään aikaan jaksanut seurata lätkän MM-kisoja. Kirjoitan tätä juttua Image-lehteen, joka täsmälleen 30 vuotta sitten, minun istuessani elokuvateatterissa nuorena ja viattomana yhtenäiskulttuurin kuluttajana, perustettiin nimenomaan vastustamaan Uuno Turhapuroa ja kaikkea mitä se edusti.

Pitchasin idean toimituspäällikölle miellyttävän tyylikkäillä, jopa eksklusiivisilla Bättre Folk -festivaaleilla Hailuodossa, jonne keskikesän auringon paistaessa olimme Helsingistä uskaltautuneet.

En ole kotoisin Helsingistä. Olin vuosia töissä Apu-lehdessä. Osaan ulkoa Jaakko Tepon Hilman ja Onnin sanat. Jos Suomi selviytyy lätkän MM-kisoissa finaaliin, katson kyllä ottelun ja eläydyn vilpittömästi kansakuntamme kohtalonhetkiin. Kun Spede kuoli, olin matkalla Tukholmaan Radioheadin keikalle. Silloinko viimeistään, elokuussa , olin irtautunut yhtenäiskulttuurista lopullisesti omalle kiertoradalleni?

Puhuimme Speden kuolemasta paljon siellä Tukholmassa, me Thom Yorken perässä Globeniin matkustaneet yhtenäiskulttuurin kasvatit. Selailen sosiologi Semi Purhosen ja työryhmän suomalaisesta mausta tekemää laajaa tutkimusta, ja tulokset tiivistävällä kulttuurisella kartalla löydän eniten omia mieltymyksiäni kieltämättä elitistisestä suunnasta, legitiimin kulttuurin alueelta modernin ja perinteisen rajapinnasta. Kulttuurisen kartan keskiöstä, puolueettomalta alueelta, löytyvät pizza, liikunta, kuha, vesi ja karjalanpaisti — mikäli uskomme tutkimustuloksiin, nämä asiat siis yhdistävät kaikkia suomalaisia.

Mutta mitä siitä, vaikka olisinkin elitisti? Teatteriohjaaja Lauri Maijala esitteli tässä lehdessä vuosi sitten elitismin positiivisen määritelmän. Hänen mukaansa elitismi on myös terve ilmiö, arvon antamista asioille, jotka eivät kiinnosta kaikkia. Pahimmillaanhan yhtenäiskulttuuri on vain enemmistön tyranniaa, asioiden arvottamista myynti- ja katsojalukujen perusteella.

Siihen sisältyy yhteisen ilonpidon vaatimus, käsky joko liittyä samanmielisten kuoroon tai pitää turpansa kiinni. Riemuitse nyt vaikkapa Cheekistä ja hänen menestyksestään.

Mutta miksi, itse asiassa, minun henkilökohtaisesti olisi pitänyt riemuita siitä, että Olympiastadionin myi ensimmäisenä suomalaisena kaksi kertaa loppuun artisti, jonka musiikki on mielestäni luokatonta ja sanoma jopa vastenmielinen?

Pahinta oli, etten uskaltanut sanoa tätä ääneen. En tiennyt miten olisin sen tehnyt, kaikki tavat ilmaista todelliset ajatuksensa tuntuivat etukäteen miinoitetuilta. Olisin ollut vain vihaaja, ja sitä minä en ollut, en missään tapauksessa. Yksinäinen pikemminkin, vieras omassa maassani. Mitä helvettiä täällä tapahtuu, minä ajattelin. Ovatko ihmiset tulleet kuuroiksi vai hulluiksi? On jotenkin sopivaa matkustaa tätä juttua varten Tampereelle, Suomen suomalaisimpaan kaupunkiin.

Se on perinteisesti todellinen heimojen sulatusuuni, yhtenäiskulttuurimme kenties merkittävin hautomo. Tänne, Etelä-Suomen isoon pikkukaupunkiin ovat pysähtyneet ne pikkupaikkakunniltaan paenneet sisäsuomalaiset, jotka eivät ole jaksaneet, halunneet tai uskaltaneet Helsinkiin asti. Heidän juurensa heijastuvat tamperelaisessa kulttuurissa, joka ei ole antanut meille ainoastaan Kummelia vaan myös Väinö Linnan ja Kirsi Kunnaksen, Juicen ja Mikko Alatalon, Eput ja Popedan; itse asiassa kokonaisen Suomi-rockiksi kutsutun genren.

Mutta eipä ole Tamperekaan niin kuin joskus ennen. Lounastamme mediakulttuurin professori Mikko Lehtosen kanssa Kattila-nimisessä ravintolassa. Lounaan jälkeen siirrymme kadun toiselle puolelle Kaffila-nimiseen kahvilaan. Luomulihaa, tyyliteltyjä annoksia, asiakkaan valitsemista pavuista jauhettua kahvia; voisimme yhtä hyvin olla Helsingissä ellemme jopa Tukholmassa, Berliinissä tai Brooklynissa.

Juice ei viihtyisi täällä, Pihtiputaan mummo ei viihtyisi, ei myöskään työpaikaltaan potkut saanut paperimies. En usko, että paikalla on yhtään perussuomalaisten äänestäjää, hyvä jos edes demaria. Professorin seurassa tajuan, että olen koko ajan ajatellut yhtenäiskulttuuria vain omien sukupolvikokemusteni kautta.

Kuusikymppisen Lehtosen perspektiivi on pidempi ja suhde koko termiin kriittinen. Vuodesta jonnekin luvulle asti Suomessa oli vahvasti kaksi kulttuuria, porvarillinen kulttuuri ja työväenkulttuuri. Melkein kaikille toiminnoille oli kaksi eri paikkaa. Hänenkin mukaansa jossain vaiheessa alkoi kuitenkin tapahtua tiettyä yhdentymistä. Perinteinen puoluelehdistö menetti merkitystään ja työväenliike näivettyi.

Kaikilla oli jo televisio. Kaikki katsoivat Peyton Placea. Elettiin ehkä vähän aikaa siinä kuluneen ajan kultapölyllään kauniiksi kiillottamassa, nykyistä yhtenäisemmässä YYA-Suomessa, jonka perään moni nyt haikailee. Suurin osa suomalaisista on jo pitkään elänyt kaupungeissa, eli itse asiassa jo silloin, ja silti Suomea ja suomalaisuutta edelleen halutaan hahmottaa vanhan maaseutukuvaston kautta. Nostalgia on siitä ongelmallinen tunne, että sillä ei oikeasti ole koskaan kohdetta.

Se on jälkikäteen rakennettu konstruktio, se liittyy siihen, mitä tapahtuu nyt. Sillä rakennetaan niitä identiteettejä, tarinaa meistä.

Ja me on maailma vaarallisin pronomini. Eikö huoli yhtenäiskulttuurin murtumisesta tunnu vähän turhalta näin pienessä, nuoressa ja väestöpohjaltaan edelleen homogeenisessa maassa? Paljon kirjavammatkin valtiot pysyvät kasassa ja pyörivät ehkä paremminkin kuin tämä suurta kansallista konsensusta tällä hetkellä turhaan tavoitteleva omamme.

On sellainen hauska termi kuin pienten erojen narsismi. Eli mitä enemmän yhtäläisyyksiä, sitä suuremmalta näyttävät melko pienetkin erotkin. Valtiotasolla hyvä esimerkki tästä voisi olla parivaljakko Suomi ja Ruotsi. Ehkä samaa termiä voisi soveltaa myös kansakunnan sisällä. Ja sitten taas, toisaalta: Se on jo tässä ympäristössä, latentuoksuisessa hipster-kahvilassa vanhan teollisuuskaupungin sydämessä.

Ehkä oma uusi yhtenäiskulttuurini onkin tämä kansallisvaltioiden rajat ylittävä, hedonistisgastronominen luovan luokan kupla, jossa professori ja minä käynnissä olevasta murroksesta toistaiseksi vähin vaurioin selvinneinä ryystämme espressojamme yhteiskunnan sortuessa ympärillämme.

Laman runtelema rakennemuutos-Suomi tuntuu olevan kaukana, vaikka se ei oikeasti ole. Mikäli nyt harjoitettava politiikka jatkuu, kaikenlaiset jaot aivan varmasti tulevat lisääntymään, sekä eri paikkakuntien välillä että paikkakuntien sisällä. Tästä tulee entistä selvemmin saaristoyhteiskunta: Ei mitään kevyttä ajateltavaa, häiritsee ikävästi kahvinautintoa.

Tekee mieli keventää vähän ja kysyä myös Lehtosen mielipidettä Veskusta. Hyväksyykö mediakulttuurin professori ajatukseni Vesa-Matti Loirista yhtenäiskulttuurimme toteemipaaluna?

Hyvin valittu hahmo kyllä. Tutkija John Fisken mukaan kaiken populäärin perusehto on monimerkityksellisyys. Jotta joku voisi olla todella suosittu, hänen täytyy pystyä edustamaan eri suuntiin erilaisia asioita.

Ja Veskuhan on kaikkea, todellinen kameleontti. Toteemi nimenomaan siinä mielessä, että Veskuun voi heijastaa ihan mitä vain haluaa. Paluumatkalla junassa, syysauringon kiillottaessa lehtiään laskevia suomalaisia talousmetsiä, kahvilassa tuntemani syyllisyys haihtuu ja korvautuu kiukulla. Tajuan äkkiä kirkkaasti, mikä minua tässä yhtenäiskulttuurin kaipuussa juuri nyt hiertää.

Sanat muuttavat merkitystään, värjäytyvät uudelleen ajan hengen mukaan. Vielä viisi vuotta sitten yhtenäiskulttuurikin oli termi, jonka olisin ajattelematta ohittanut. Sitten tulivat persut ja jytkyttivät, alkoivat muutenkin keksiä kieltä uudestaan, ja viattomasta tuli potentiaalisesti vaarallista.

Tämä syksy on leijonapaitoja ja Ku Klux Klan -huppuja. Sotaa paenneille suorassa lähetyksessä syötettyä suomalaista kaurapuuroa. Lehdissä näkemyksiään esitteleviä perheenäitejä, jotka kuulemma ovat rasisteja mutta eivät kovasydämisiä. Olisi kai ihme, jos puhe yhtenäiskulttuurista ei tässä ilmapiirissä saisi uusia, synkempiä sävyjä.

Maassa maan tavalla, maassa yleisesti rakastettuja asioita rakastaen. Opi perusasiat, sisäistä jokin mielivaltaisesti määritelty suomalaisuuden oppimäärä. Jos yhtenäiskulttuuri tarkoittaa tätä, se joutaakin mennä, mitä pikemmin sen parempi. On vaikea kuvitella Suomen tulevaisuuden kannalta haitallisempaa pyrkimystä. Koko kansalaisuus, ennen ongelmaton asia, on muuttumassa raskaaksi kantaa. Ajattelen sitä nykyään paljon enemmän kuin ennen. Olen aina tiennyt sataprosenttisen varmasti, etten halua olla perussuomalainen.

Mitä enemmän perussuomalaiset hierovat perussuomalaisuuttaan vasten kasvojani, sitä vähemmän haluan olla edes suomalainen. Vetäkää kiitospaidat päälle, liikuttukaa siitä kolmannestakin Tuntemattomasta, olkaa saatana suomalaisia. Minä olen sitten jotain muuta, luki passissani mitä tahansa. Tämä olisi yksinkertaista ellei se olisi monimutkaista. Huvittavaa ellei se olisi surullista. En haluaisi sanoutua irti kaikesta jakamastamme. En halua jättää suomalaisuuden määrittelemistä ihmisille, jotka määrittelevät sen tukevasti peruutuspeiliin tuijottavana kerhona.

Joskus minusta tuntuu, että käynnissä on sisällissota. Ilman aseita onneksi, taisteluna käsitteistä, symboleista, merkityksistä, eikä sodassa saisi luovuttaa, on taisteltava asiansa puolesta, minä tiedän. Välillä sitä vain ei tahdo jaksaa, kun on jo lähtökohtaisesti hävinnyt, vastapuoli on julistanut itsensä suomalaisemmaksi kuin minä, heidän röyhkeytensä vituttaa minua. Älkää jumalauta viekö minulta minun isänmaatani.

Milloin tästä tuli tällaista? Juuri äskenhän me katsoimme kaikki yhdessä Uunoja, eikä kukaan ollut sen enemmän suomalainen kuin joku toinen, sellaista puhetta ei ollut vielä keksitty.

Tällä kertaa näen ne noin viidenkymmenen metrin päässä edessäni, keskelle Hartwall Areenan permantoa pystytetyllä lavalla ja lavan yllä roikkuvalla Jumbotronilla. Meneillään on mestarin vuotisjuhlakonsertti. Se tosin järjestetään yhdeksän kuukautta merkkipäivän jälkeen, mutta hyvät juhlathan jatkuvat aina pitkään.

Kun Loiri ilmestyi paikalle, kukaan ei räjähtänyt nauramaan. Päinvastoin, tunnelma oli harras — koko yleisö kunnioitti taiteilijan saapumista nousemalla seisomaan.

Ensimmäinen kappale, Vanhoja poikia viiksekkäitä, iski suoraan yhtenäiskulttuurin sulaan ytimeen: Siinä hän siis istuu, sukunsa viimeinen, jakkaralla valkoisessa paljettipaidassaan. Välillä hän laulaa, tulkitsee pakolliset numerot elämän soinnittomaksi korventamalla äänellään, mutta useammin hän vain kuuntelee, kuinka hänelle lauletaan. Konsepti on poikkeuksellinen, mutta Loiri on syntymäpäiväsankari ja tehnyt vähintään seitsemän miehen työn, epäilemättä hänellä on tähän oikeus.

Sille ei silti mahda mitään, että päätähden istuskelusta ja vierailijoiden ylitsevuotavasta kunnioituksesta tulee ajoittain saattohoidon, jopa ennenaikaisten hautajaisten tuntu. Mietin mitä tässä saatellaan mailleen: Jos toteemi kaatuu, voihan tilalle periaatteessa tulla uusi toteemi; eihän Veskukaan luvulla tällaisessa asemassa ollut. Antti Holma esimerkiksi sovitteli kaikkialla häärivälle Aku Hirviniemelle jo Loirin manttelinperijän viittaa.

On kuitenkin melkeinpä mahdotonta kuvitella Hirviniemen ympärille tällaista kollektiivista hartaustilaisuutta vuonna Väliaika, kahvia ja Karjala-olutta.

Väliajan jälkeen Chisu, duettona Päivänsäde ja menninkäinen, ja vaikka Chisu on ihana aina, tunnen vastarinnan kasvavan sisälläni, puhelimeeni näpyttelemäni muistiinpanot kertovat sisäisestä kamppailusta. Ai jai jai kuuluu takaani…Tää on niin ihana…onko?

Jotain on pahasti pielessä. Minua kyllä liikuttaa muiden ihmisten liikutus, takanani istuvan kuusikymppisen naisen, hänen poikansa ja miniänsä vilpitön ilo, mutta en pääse siihen mukaan. Pelkään, että todelliset ajatukseni paljastuvat naamastani. En haluaisi tätä näin. Hän on äidinmaidossani, verenkierrossani, aivojeni poimuissa.

Häntä ei voi kieltää kieltämättä jotain itsestään. Saman Eino Leinon sanoittaman surkean surumielisen suomalaisuuden siirtämistä seuraaville polville, jopa Robinin ikäluokalle, jolla tuskin mitenkään voi olla mitään luontevaa tulokulmaa tähän ukkoina syntyvien sylilasten ja hautaan valmiiden nuorten miesten nälkämaahan.

Jumbotronilla kerta toisensa jälkeen sinivalkoisia järvimaisemia, kallioita ja käkkärämäntyjä, auringossa kimaltelevia ulapoita, välillä Vesku vakavana katsomassa kaukaisuuteen, ja minä yritän edelleen saada selville, onko kollektiivinen leirinuotiomme todella sammumassa vai olenko vain itse joutumassa sen taikapiirin ulkopuolelle.

Cheek-tunne, melkein se…epätoivo…ihmisen ikävä toisen luo…pitävätkö kaikki muut tästä? Hakemaan jonkinlaista sovinnollista päätepistettä synkähköksi kääntyneelle yhtenäiskulttuurijahdilleni. Toisin kävi, minulla on tuskin enää muuta vaihtoehtoa kuin tunnustautua kulttuuripoliittiseksi sivariksi.

Se sattuu, syvälle sydämeen; itse asiassa niin kipeästi, että katson parhaaksi poistua paikalta ennen viimeistä kappaletta ja todennäköisesti loputtomiin jatkuvia aplodeja. En halua kuulla niitä. Olen pettänyt kansani, minulla ei ole oikeutta osallistua. Ensin kuljen yksin, mutta Pasilan aseman kohdalla kadut täyttyvät askelista. On lokakuu ja minusta, luultavasti, näkee sen. Janne Iivonen Kun suurin kaatuu, käy rytinä. Yhtiö oli asentanut yli 11 miljoonaan dieselautoon ohjelmiston, jonka tarkoitus oli vähentää typpioksidipäästöjä testitilanteissa.

Normaalissa ajossa typpioksipäästöt saattoivat olla jopa 40 kertaa suuremmat kuin testitilanteessa. Oli jättiyhtiö, oli testit ja oli tulosdata. Mutta luottaa siihen ei voinut. Viikkoa myöhemmin Volkkari-sotku jatkoi leviämistään, kun eteen nousi taas sama kysymys. Talouslehti Bloomberg Businessweekin laajan artikkelin mukaan 11 prosenttia verkon bannerimainoksista ja neljänneksen videoista katsovat botit, eivät ihmiset.

Väärennetty verkkoliikenne on bisnes, joka maksaa mainostajille ainakin viisi ja puoli miljardia euroa vuodessa. Verkkomainonta toimii suurpiirteisesti siten, että mediatalot ja sivustot myyvät mediatoimistojen kautta mainostajille videoiden ja mainosten katsomiskertoja. Jälleen tuloksellisuuden takeeksi tarjotaan dataa, johon pitäisi luottaa, jos uskaltaa. Suomessa suurin osa mainoksista ostetaan suoraan tutuilta mediataloilta tai hyvämaineisilta markkinapaikoilta, kertoo mediatoimisto Virran Head of Digital Michael Ovitz.

Se ei kuitenkaan riitä. Bottiongelma on todellinen Suomessakin. Ovitzin mukaan ongelmaa pitäisi saada suitsittua jo alkulähteillä. Reaaliaikaisesta mainosmyynnistä bottiliikenne voidaan suodattaa pois jälkikäteen, mutta se ei vielä riitä. Jos näin ei tapahdu, skandaali tai kriisi on mahdollinen lähitulevaisuudessa. Mainostajilla on vielä kova usko siihen, että Suomen markkinat ovat suojatut.

Suomen pelastus on usein ollut pienen maan pienissä piireissä: He ovat paitsi tämän hetken menestyneimpiä muusikkonaisia, heillä on aktiivinen ja jännittävä seksielämä — tai sellaisen kuvan he ainakin haluavat antaa.

Modernin länsimaisen naisen ihannekuva on nyt pärjäävä, itsenäinen panonainen, joka kokeilee seksissä rajojaan. Aktiivisesta seksielämästä on tullut osa terveellisiä elämäntapoja: Väestöliiton mukaan yleisin syy naisten hakeutumiselle seksuaaliterapeutin vastaanotolle on seksuaalinen haluttomuus.

Sitä pidetään esteenä onnellisuudelle. Se, ettei tee mieli, hävettää. Ystäväni kertoi, miten paljon rihannattomuus on vaikuttanut hänen itsetuntoonsa. Vasta kun hän alkoi puhua asiasta muiden naisten kanssa, paljastui, miten yleistä se on.

Naisten haluttomuus rinnastuu parannettavaan sairauteen — siihen on olemassa lääke. Flibanseriini vaikuttaa aivokemiaan säätelemällä välittäjäaineiden, kuten mielihyvähormoneiden tuotantoa — se onkin kehitelty alun perin masennuksen hoitoon.

Sivuvaikutuksina on huimausta, uneliaisuutta ja pahoinvointia. Mutta pääasia, että lääke panettaa — vaikka ei muuten panettaisi. Edes poskiontelontulehdukseen ei määrätä enää antibiootteja, koska tulehdus paranee itsestään. Kun naisen kestohimokkuus esitetään normina, vaarana on, että tytöt aloittavat seksikokeilut yhä nuorempina.

Uusiin odotuksiin mukautuu niin helposti. Naisten himokkuuden määrä maailmassa silti tuskin on noussut. Ei Cyrustakaan aina voi panettaa. Olisi vain epäseksikästä tehdä numero niistä hetkistä, kun ei tee kerta kaikkiaan yhtään mieli. Kommentoi 0 Jaa Twiittaa 7. On pimeää ja musiikki soi pahaenteisesti. Et tiedä, mitä tulee tapahtuvan, mutta tiedät kuitenkin, ettei se ole mitään hyvää. Ohjaat pelisi hahmoasi varovasti kulman ohi, etkä tiedä, mitä tulevan pitää.

Ehkä se on hirviö, murhaaja, tai vain pieni tyttö; hyppäät pois tuoliltasi ja heität ohjaimesi näyttöäsi kohden. Sydämesi hakkaa lujaa; hoet itsellesi, että kyseessä on vain peli.

Haluat toki saada kaiken irti PSN Plus tai Xbox Live —jäsenyyksistä, joten jatkat peliä toivoen, että pelihahmosi selviää. Miksi teemme tätä itsellemme? Kauhu ei ole mikään uusi ilmiö. Isoäitisi luki mitä luultavimmin kauhukirjoja, ja äitisi katsoi kauhuelokuvia, joista on jo kehittynyt tämän päivän cliché.

Tämän päivän sukupolvi ja kauhu kohtaavat toisensa kauhupeleissä. Mutta mitä tapahtuu mielellemme sekä kehollemme kauhupelejä pelatessa? Miksi haluamme tietoisesti joutua kauhun valtaan? On olemassa monta eri teoriaa, jotka käsittelevät sitä, miksi kauhu kiehtoo ihmisiä, niin videoissa, kirjoissa ja elokuvissa.

Glenn Sparks, Purduen yliopistosta USA tutki sitä, miten ihmiset reagoivat fyysisellä tasolla kauhuelokuviin. Sydän hakkaa lujempaa, kätesi hikoilevat, ja lihaksesi jännittyvät, jopa verenpaineesi nousee. Yksi Sparksin löydöistä oli se, että mitä jännempi elokuva, sitä parempana sitä katsoneet pitivät elokuvaa.

Sparksin yhden teorian mukaan ihmisten vietti kauhuun pohjautuu esi-isiemme initiaation rituaaleihin, joiden mukaan vaikeudet katsottiin kuuluvan miehisyyteen. Olemme menettäneet tämän nykyajan yhteiskunnassamme, mutta olemme ehkä löytäneet keinoja, joilla paikata sitä. Ehkä et halua miettiä sitä, mutta oletko koskaan nähnyt mitään kauheaa tapahtuvan?

Tuijotit vain tilannetta, etkä pystynyt kääntämään katsettasi pois, eikö vain? Tätä ilmiötä kutsutaan makaaberiksi uteliasuudeksi, mikä viittaa siihen, ettet voi katsoa pois kammottavista  tilanteista, vaikka haluaisitkin. Kauhupelit sisältävät aina verta, kidutusta ja murhia. Sinun on vaikea kääntää katseesi pois ruudulta; haluat tietää, miten tilanne päättyy.

Yhtenä hetkenä pelkäät henkesi edestä piilotellessasi tai taistellessasi vihollistasi vastaan. Heti, kun vaara on mennyt ohi, tunnet olevasi taas turvassa. Saat hengitettyä ja pystyt paremmin ymmärtämään tapahtunutta. Alusta loppuun asti kehosi kokee kaksi eri prosessia: Kun tämä on ohi, tunnet olosi helpottuneeksi, ja kehosi vapauttaa dopamiinia.

Dopamiini saa olosi hyväksi ja iloiseksi. Äkillinen hormonaalinen muutos kehossasi antaa sinulle voimaa. Tunnet olosi toistuvasti paremmaksi, kun pääset pelissäsi eteenpäin. Kehosi on virittäytynyt adrealiinilla ja tunnet voivasi päästä pelissäsi vielä eteenpäin. Kauhulle on monta mielipidettä, mutta voinemme todeta, että on melkoinen saavutus saada ihmiset tuntemaan oikeaa kauhua kuvaruudun avulla.

Kysyimme Steven Kokin Amsterdamin yliopistosta mielipidettä siitä, pitäisikö kauhupelien grafiikat olla todenmukaisia, jotta ne olisivat pelottavia:.

Jos kauhupelit tehdään hyvin todennäköiseksi, se voisi olla todella pelottavaa, sillä mitä todennäköisemmän näköinen peli, sitä enemmän peli saa sinut sen todellisuuden valtaan. Mutta toisaalta pelit, joissa käytetään vähemmän realistisia grafiikoita, pakottaa pelajaa käyttämään mielikuvitustaan, mikä voi stimuloida pelaajaan pelkotilaa.

Tilannetta voisi verrata kirjan lukemiseen, kun lukijan täytyy kuvitella kirjan henkilöhahmot ja tilanteet; tämä saa lukijan täysin kirjan valtaan. Vaikka pelko enemmän realistisempia kuvia kohtaan on suurempi, pelko pikseleiden muodostamasta hirviöstä, jota ruokit mielikuvituksellasi on mitä luultavimmin vielä intensitiviisempi kokemus. Kauhupelit vetäävät mukaansa eri tavoin; äänen, kuvien, pelin todellisuuden, ja pelaajan oman mielikuvituksen avulla.

Nykyajan kauhupelit tarjoavat mahdollisuuden paeta todellisuutta mielikuvituksen avulla. Ja ethän unohda, ne antavat vauhtia sydämesi sykkeelle. Sen takia monet ovatkin hurmaantuneet peleistä. Kuoleman jälkeen Wallacen ympärille on rakennettu modernia kirjailijamyyttiä. Hänen on väitetty muun muassa olleen yksi innovatiivisimmista ja vaikutusvaltaisimmista kirjailijoista pitkään aikaan. Wallacen on lisäksi sanottu edustaneen viattomuutta yhä kyynisemmäksi muuttuvassa maailmassa. Hänen kirjoistaan etenkin järkälemäistä romaania Infinite Jestiä on pidetty uraauurtavana ja tärkeänä.

Sen on jälkikäteen katsottu kertovan kokonaisen sukupolven ajatuksista ja olleen aikaansa edellä. Suurin osa Wallaceen kohdistetuista kehuista on perusteltuja. Niissä on kuitenkin mukana jonkin verran liioittelua. Wallacea on alettu pitää stereotyyppisenä kärsivänä nerona. Hän kärsi henkisistä ongelmista, kuten masennuksesta. Ne johtivat hänen kuolemaansa. Ristiriitaista persoonallisuutta avataan D.

A Life of David Foster Wallace Huomiota saanut elämäkerta on osa Wallacen päälle nostettua sädekehää, vaikka se kertoo myös kohteensa huonoista puolista.

Wallace ei esimerkiksi ollut kovin luonteva naisten kanssa, eivätkä hänen poliittiset näkemyksensä olleet johdonmukaiset. Tästä huolimatta häntä on hänen kuolemansa jälkeen alettu rakastaa laajasti. Vaikeana käännettävänä pidettyä Wallacea on myös ryhdytty hiljattain julkaisemaan suomeksi. Siltala on julkaissut esseevalikoimat Hauskaa, mutta ei koskaan enää ja Vastenmielisten tyyppien lyhyitä haastatteluja Niiden tekstit vaihteleva kohtalaisen ja erinomaisen välillä.

Ensi keväänä ilmestyy lyhytproosakokoelma Kummatukkainen tyttö, niin ikään Siltalalta. Näiden lisäksi on ilmestynyt kirja Mitä David Foster Wallace tarkoittaa? Savukeidas , joka tarjoaa tulkintoja Wallacen tuotantoon. Se sisältää muun muassa Tommi Melenderin kiintoisan esseen Wallacesta. Wallacen elämää on luonnollisesti myös yritetty sovittaa elokuvaksi. James Ponsoldtin ohjaama The End of the Tour on yllättävän hyvä, joskaan ei erityisen realistinen, sukellus Wallacen ajatusmaailmaan.

Mitään muuta filmissä ei oikeastaan tapahdu. Se sopisi hyvin näyttämölle ja hämyiseen teatteriin. The End of the Tourissa yritetään päästä Wallacen pään sisälle. Elokuva tavoittaa joitakin kirjailijana olemiseen kuuluvia epämiellyttäviä asioita, kuten jatkuvan itsensä epäilemisen ja lahjakkuuden väistämättä kohtaaman ihailun ja kaunan. Wallace on filmissä kirjakiertueella mainostamassa Infinite Jestiä. Lipsky on mukana tekemässä hänestä artikkelia.

Jälkimmäinen on aluksi kateellinen edelliselle, koska pitää häntä itseään parempana kirjailijana. Wallace pitää puolestaan kirjakiertuetta tyhjänä teeskentelynä, eikä ole lainkaan vakuuttunut romaaninsa erinomaisuudesta. Näitä mekanismeja, muotoja ja merkityksiä voidaan hyödyntää suunniteltaessa ja toteuttaessa erilaisia vapaa-ajan, työn ja koulutuksen verkkoyhteisöjä kaikilla internetkulttuurin tasoilla.

Samoin voin nähdä niillä olevan merkitystä eräänlaisena digitaalisen ajan kuvauksena. Teknologia ja yhteisöt ovat vahvassa vuorovaikutuksessa keskenään. Teknologian suhde ihmisen elämään voidaan nähdä eri tavoilla tai eri tavoilla korostaen.

Joissakin historian tutkimuksissa teknologia edustaa tietynlaista materiaalista kulttuuria ja ihminen toimintoineen henkistä kulttuuria. Nämä kaksi on pidetty erillään ks. Kulttuuriperinnön tutkimus puolestaan lähtee yksilön ja yhteisön kulttuuriperinnöstä henkisenä ja materiaalisena ilmiönä.

Aineetonta ja aineellista kulttuuria on vaikea erottaa toisistaan. Teknologinen kulttuuriperintö on aina sekä henkistä että aineellista. Aineellisen ja henkisen erottaminen on mahdollista ainoastaan tutkimuksellisena ratkaisuna ks.

Teknologia, digitaalisen kulttuurin ilmiönä, liittyy vahvasti ihmiselämän toimintoihin. Sitä ei voi erottaa omaksi irralliseksi tutkimusalueekseen. Ihmiset, teknologian käyttäjät, eivät näyttäydy passiivisina vastaanottajina silloin, kun teknologia nähdään osana kulttuurisia ja symbolisia prosesseja. Käyttäjät antavat merkityksen teknologialle ks. Yhteisöjen kommunikointimahdollisuuksien kehittyminen sekä verkkoyhteisöjen synty liittyvät olennaisesti teknologiseen muutokseen.

Sillä voidaan nähdä olevan vahva vaikutus yksilön ja ihmisryhmien henkiseen kulttuuriin. Teknologiasta muodostuu ihmistoiminnan osana, yksilön kokemuksien kautta, osa henkistä kulttuuria.

Tästä syystä tutkiessani virtuaalitilassa yhteisöllisyyttä en ole voinut sivuuttaa teknologian osuutta, vaan olen nostanut sen tutkimuksessani näkyville. Teknologian historiaa tarkastelemalla voin jäljittää yhteisöllisyyden ja teknologian muuttuneita, ja yhä muuttuvia, suhteita.

Lisäksi menneen tunteminen auttaa yhteisöllisyyden nykytulkintojen suhteuttamisessa ja kontekstualisoimisessa. Yhteisöllisyystutkimus liittyy olennaisesti käyttäytymistieteisiin. Sosiologit, psykologit, kasvatustieteilijät sekä myös historiantutkijat ovat tutkineet erilaisia yhteisöjä usein kapea-alaisesti oman tieteensä erityisalueilta.

Mutta aikaisemmin yhteisöllisyystutkimusta ei ole totuttu yhdistämään teknologiaan ainakaan kovin voimakkaasti. Digitaalisen kulttuurin tutkimuksen ydinalueena ovat teknologia sekä sen vaikutukset ihmisen elämään ja yhteisöihin. Yhteisö-sanaa käytetään monissa eri tilanteissa. Yleisesti tunnettuja yhteisöjä ovat perheyhteisö, kotiyhteisö sekä niitä laajemmat kyläyhteisöt sekä kansainyhteisöt.

Myöhemmin puheissa on alkanut vilahtaa termejä, jotka kertovat toisenlaisista yhteisöistä. Näitä ovat kommunikaatioyhteisö ja toimintayhteisö. Yhteisöllisyys ja yhteisöt muokkautuvat ja muotoutuvat uudelleen ihmisen elinpiirin muuttuessa ja laajetessa.

Ne ovat dynaamisia, joten ne ovat jatkuvassa muutos- tai muokkautumisprosessissa. Ennen teollistumisen alkua yksilön vapaus suhteessa yhteisöönsä ei ollut korostunut toiminnan tai tekojen tasolla. Tyypillistä oli, että yksilöt olivat usein tiukasti kiinni synnyinyhteisöissään ks. Nykyisin oman syntymäyhteisönsä lisäksi yksilö voi liittyä useampaan kuin yhteen yhteisöön.

Nykyihminen ei välttämättä tarvitse yhteisöä selvitäkseen hengissä, mutta ihmisen on vaikeaa elää ilman toisten ihmisten hyväksyntää ja huolenpitoa. Ihmisen perustarpeisiin kuuluvat läheisyys ja sosiaaliset suhteet ovat keino saada hyväksyntää, huolenpitoa ja läheisyyttä. Yhteisöllisyyden tunne tai sen puuttuminen saattaa vaikuttaa olennaisesti meidän toimintaamme.

Aikojen kuluessa yksilöihin ja yhteisöihin ovat vaikuttaneet erilaiset filosofiset, aatteelliset ja taloudelliset seikat. Muutokset saivat eri tieteenalojen asiantuntijat muokkaamaan ja analysoimaan yhteisöteorioita.

Muun muassa Anthony Giddens analysoi ajan, paikan ja informaatioteknologian suhdetta, ja siinä sosiaaliseen elämään kuuluu ajan ja paikan rajallisuus ks. Giddens Yhteisön ja yhteisöllisyyden määrittely Yhteisöjen ja yhteisöllisyyden määrittelyt ovat monisäikeisiä ja osin problemaattisia.

Yhteisöllä ymmärretään eri asioita määrittäjän omasta tiedetaustasta ja katsontakannasta riippuen. Määritelmät ovat pitkälti olleet sidoksissa yhteiskunnallisiin välineellisiin muutoksiin. Vuosisatojen saatossa yhteisöllisyys, käsitykset ja erilaiset mallit siitä ovat muovautuneet useampaan kertaan ks. Teknologiset muutokset ovat vaikuttaneet yhteisöjen toimintaan ja käsityksiin yhtei-. Yhteisöistä ja yhteisöllisyydestä löytyy runsaasti erilaista tutkimusta, näitä esittelen myöhemmin luvussa 3.

Näen teknologian kehityskaaressa kaksi suurempaa murrosvaihetta: Tutkimukseni kannalta olennaisempi on jälkimmäinen murrosvaihe, tietokoneiden aika. Tutkimukseni aineisto kuvaa tämän vuosituhannen alun virtuaaliympäristössä toimivien yhteisöllisyyden kokemuksia ja verkkoyhteisöissä liikkuvien näkemyksiä yhteisöistä ja yhteisöllisyydestä.

Usein määrittelyissä mainitaan yhdessä termit yhteisö ja yhteisöllisyys, myös tutkimuksessani ne kulkevat rinnakkain. Silti niitä ei pidä sotkea toisiinsa. Yhteisö voi olla olemassa ja siellä toimii erilaisia ihmisiä ilman, että he kokevat keskinäistä yhteisöllisyyttä. Yhteisö on tila tai paikka, yhteisöllisyys on sosiaalisista suhteista tunteina syntyvä kokemus. Erilaisten yhteyksien avulla pidämme yhteyttä yhteisöihimme. Nykysuomen sanakirjan ja kielitoimiston verkkosanakirjan MOT 1.

Verkkosanakirja selittää yhteisöllisyyden olevan tunnetta yhteisöön kuulumisesta. Yhteisöllinen on jotakin yhteisölle ominaista, yhteisöä koskevaa. Yhteisöllisyys terminä on jotakin tälle ajalle leimaa antavaa, mediaseksikästä. Useissa eri yhteyksissä kuulee puhuttavan yhteisöllisyydestä urheiluvalmennus, juniorityö, seurakunta, harrastepiirit. Kuitenkaan kaikissa tapauksissa kyse ei ole tunteeseen perustuvasta yhteisöllisyydestä, vaan jostakin muusta, toiminnan rakenteeseen ja luonteeseen liittyvästä asiasta.

Verkkosanakirjan mukaan yhteiskunta on ihmisyhteisö sosiaalisena, järjestäytyneenä kokonaisuutena, esimerkiksi valtio tai kaupunki. Yhteisöt ja yhteiskunnat rakentuvat erilaisten yhteyksien pohjalta, yksilöt haluavat olla ja toimia yhdessä. Kun yksilö liittyy toisiin yksilöihin, yksityisyys muuttuu yhteiseksi ja yhteisö koostuu yksilöistä ks. Ilkka Tuomi toteaa artikkelissaan Yhteisöllisyyden paluu tietoyhteiskuntaan, että ihmisen ehkä perimmäisin ristiriita on jännite yksilöllisyyden, erilaisuuden ja yhteisöllisyyden välillä.

Meistä tulee yksilöitä vain yhteisön jäseninä ja yhteisön jäseniä vain yksilöinä. Terminä yhteisö-sana ja sen lisämääritteet kertoivat aikansa yhteiskunnallisista ilmiöistä, esimerkiksi uusien ammattikun-. Teknologiset muutokset ovat saaneet tutkijat kiinnostumaan yhä enemmän yhteisöllisyydestä ja sen merkityksestä yksilöille. Tietokoneen ja verkon tultua päivittäiseksi apuvälineeksi ihmisille yhteisöllisyys joutui uuden kriittisen tarkastelun kohteeksi.

Kritiikki kohdistui siihen, voiko yhteisöjä olla muualla kuin reaalimaailmassa. Voiko ihminen tuntea yhteisöllisyyttä, yhteenkuuluvuutta johonkin osittain tai kokonaan virtuaaliseen? Mielipiteet jakaantuivat paljon, ja näin on usein edelleen Teknologisen toiminnan ulottuvuudet Teknologiseen toimintaan liittyvä yhteisöllisyystutkimuksen luokittelu ei ole aina aivan ongelmatonta, kuten jo aikaisemmin olen esittänyt.

Teknologiatutkija Arnold Paceyn mukaan teknologiseen toimintaan kuuluvat neljä osa-aluetta: Ymmärtääksemme teknologiaa meidän täytyy huomioida käyttäjien kokemukset.

Teknologisessa toiminnassa tärkeintä on käyttäjäulottuvuus eli se, miten inhimilliset kokemukset välittyvät käytännön toiminnoissa. Pacey , 3 9. Digitaalisen kulttuurin yhteydessä tuodaan usein esiin käyttäjäkokemuksen erityisyys. Tietokoneiden ja tietoverkkojen käyttäjät nähdään ennemmin aktiivisiksi toimijoiksi kuin pelkästään katsojiksi ja vastaanottajiksi.

He ovat käyttäjiä ja harrastajia, jotka omilla valinnoillaan vaikuttavat ratkaisevasti siihen, minkälaiseksi esitys muodostuu. Tietokonepohjaisen interaktiivisuuden mahdollistama tekninen kyvykkyys tuottaa osaltaan onnistumisen elämyksiä ja sitä kautta pätemisen mielihyvää. Vastaavasti osaamattomuus voi aiheuttaa riittämättömyyden ja epäonnistumisen tunteita. Nämä osaltaan tuovat virtuaaliyhteisöjen toimintaan lisävivahteita.

Stereotyyppisesti verkon käyttäjäksi kuvaillaan usein valkoinen, akateemisesti koulutettu mies Wyatt , Sally Wyatt on kollegoidensa kanssa kumonnut näitä kuvia.

He jakavat ei-käyttäjät neljään eri tyyppiin: He ovat todenneet sen tylsäksi, kalliiksi tai ovat sitä mieltä, että samanlaisen kommunikaation tai informaation voi saada muillakin välineillä.

Edelleen Wyatt kuvailee, että vanhemmat ihmiset kokevat tietoverkon ja koneiden käytettävyyden esteeksi käytölle. Nuorille syyt lopettamiseen ovat välineessä itsessään tai siinä, että mielenkiinto voi jostain syystä lopahtaa tai se puuttuu. Teknologian ja käyttäjän suhteessa erityisesti edellä mainittu hylkääjien ryhmä saattaa kasvaa yllättävästi, jos teknisen välineen sisäänajoon ei kiinnitetä riittävästi huomiota.

Palaan tähän myöhemmin luvussa 3. Arnold Paceyn mallissa Kuvio 1. Ihmisten kokemukset yhteisöllisyydestä virtuaalisessa ympäristössä sijoittuvat käyttäjäulottuvuuden ytimeen, mutta käyttäjäkokemuksiin vaikuttavat lisäksi muut osa-alueet. Tämän tutkimuksen kannalta lisäksi olennaisimmin vaikuttavina alueina ovat sosiaalinen ja tekninen ulottuvuus.

Yhteisöllisyys rakentuu erilaisissa ryhmissä ja verkostoissa. Näiden toimintaan liittyvät olennaisesti teknologisen toiminnan sosiaalinen ja tekninen ulottuvuus. Jos käytettävät välineet ja laitteet toimivat vajavaisesti, ne vaikuttavat vuorovaikutukseen ja sen kautta yhteisöllisyyden kokemuksiin. Teknologisen muutoksen olennainen osa on helpottaa ihmisten elämää tavalla tai toisella. Hyvänä esimerkkinä tästä on kulttuurihistorioitsija Hannu Salmen Kuvio 1. Teknologinen toiminta, käytäntö, Arnold Paceyn teknologiatulkintaa mukaillen.

Hän kirjoittaa teknologian tuoneen mukanaan aineellista hyvää. Se vaikutti myös monin eri tavoin aikalaisten elämään ja siihen, millaisena todellisuus ympärillä havaittiin ja ymmärrettiin Salmi , Teollistumisen kulttuuriset vaikutukset olivat laajat ja siihen liittyi myös näkemys monistettavuudesta ja sen soveltamisesta eri aloilla.

Ennen pitkää teollisen toiminnan kohteiksi joutuivat erilaiset kulttuurituotteet ja aineellisten hyödykkeiden lisäksi henkisemmät ilmiöt, kuten aika ja paikka. Digitaalisen kulttuurin näkökulma Digitaalisen kulttuurin näkökulmasta yhteisöllisellä toiminnalla tarkoitetaan ihmisten välistä sosiaalista toimintaa. Tämä on vähintään kahden suuntaista viestintää, jossa kohtaamiset tapahtuvat erilaisissa tiloissa.

Näitä tiloja ovat reaalimaailman tila, virtuaalinen ja mediavälitteinen tila sekä edellisten yhdistelmät, joissa tilat ovat sekoittuneet kokonaan tai osittain. Reaalimaailman tilassa yhteisö toimii fyysisellä tasolla kasvokkain. Reaalimaailmaan synnytään, siellä eletään ja kuollaan. Virtuaalisessa ja mediavälitteisessä tilassa yhteisöt toimivat internetin tai jonkin muun teknologisen välineen avulla virtuaalisesti, sähköisesti.

Virtuaaliseen maailmaan ei voi syntyä. Siihen liitytään jonkun toiminnan kautta. Kahden edellä esitetyn yhdistelmissä osia vuorovaikutuksesta tapahtuu kummassakin edellä mainitussa.

Erityisesti on huomioitavaa, että nykyyhteisöissä tilojen sekoittumista tapahtuu jatkuvasti. Teknologiavälitteisyydestä on tullut osa arkeamme. Elämämme piiri ja todellisuutemme ovat laajentuneet. Emme aina enää välttämättä edes ajattele teknologian läsnäoloa vrt.

Yhteisön ja yhteisöllisyyden syntymisen kannalta välttämätön tunne on yhteenkuuluminen. Tämä on olennaista riippumatta siitä, millaisissa yhteisöissä liikutaan. Verkon ulkopuolella yhteisöllisyys rakentuu pitkälti sosiaalisista, tunneperäisistä mahdollistajista affordanssi, tarjouma sekä käyttäjien persoonaan liittyvistä mahdollistajista, mutta teknologiavälitteisissä yhteisöissä yhteisöllisyyteen vaikuttavat myös tekniikkaan liittyvät mahdollistajat Kuvio 2.

Yhteisöllisyyteen vaikuttavat sosiaaliset, tunneperäiset mahdollistajat, tekniikkaan liittyvät mahdollistajat sekä teknologian haltuun ottajaan eli käyttäjään liittyvät mahdollistajat.

Edellä mainitut käyttäjäkokemukset olen kuviossa esittänyt persoonaperäisinä mahdollistajina. Virtuaaliyhteisöllisyyteen vaikuttavat mahdollistajat ja niiden keskinäiset suhteet keskiössä ovat käyttäjä sekä hänen tunteensa ja kokemuksensa verkossa tapahtuvasta toiminnasta.

Verkkoyhteisössä käyttäjä siirtää omia emotionaalisia ja sosiaalisia merkityksiään ja tarkoituksiaan teknisten välineiden avulla. Tämä tapahtuu hänen omien teknologisten valmiuksiensa kautta. Näin ollen tekniikkaan liittyvät mahdollistajat vaikuttavat käyttäjän kautta yhteisön toimintaan. Sähköinen viestin ja siihen liittyvät mahdollistajat vaikuttavat käyttäjän kokemusten ja toiminnan kautta sosiaalisiin mahdollistajiin.

Yhteisöllisyyteen voidaan vaikuttaa vain käyttäjän kokemuksien kautta, mutta sosiaalisilla mahdollistajilla on myös vaikutusta teknisiin välineisiin. Yhteisöllisyyttä tukevien teknologisen välineiden kehittymisen kannalta on olennaista, että käyttäjien kokemukset palautuvat.

Jos teknologinen kokemus on negatiivinen, saattavat vaikutukset olla jopa laajemmat kuin sosiaalisiin ja tekniikkaan liittyviin mahdollistajiin siirtyvät. Yhteisöllisyyden muodostumisen kannalta on tärkeää, että kokemukset ovat positiivisia.

Ennen varsinaisen väitöskirjani alkamista tein suppean pilottitutkimuksen ks. Kiinnostus kanavilla käytyihin keskusteluihin ja syihin miksi sekä miten ihmiset siellä toimivat ja ovat, saivat minut kerta toisensa jälkeen palaamaan huoneisiin seuraamaan toimintaa.

Itselläni oli silloin kotona vielä modeemiyhteys. Aina vähän väliä syystä tai toisesta yhteys katkesi, mutta sitkeästi kirjauduin uudestaan sisään. Samaan aikaan kiinnostukseni oli laajentunut, sillä halusin selvittää, miten chat-ympäristöä, mutta myös muita pikaviestimiä, voisi hyödyntää työ- ja opiskelutilanteissa. Tuossa alkuvaiheessa halusin selvittää, miten yhteisöllisyyden kokemus syntyy ja mitkä asiat mahdollisesti vaikuttavat tunteen syntyyn ja ylläpitämiseen.

Hyvin 1 Chat-huoneeksi nimitetään tilaa, jossa verkossa olevat henkilöt tapaavat toisiaan. Samalla linjalla saattaa olla useampia huoneita, jotka on suunnattu erilaisille ihmisryhmille, esimerkiksi eri-ikäisille. Yhteisöllisyyden rinnalle mielenkiintoni ja tutkimuksen kohteeksi nousi teknologia ja sen tarjoamat mahdollisuudet yhteisöllisyydelle. Tällöin olin tullut tutkimukseni ensimmäiseen tienhaaraan. Oli välttämätöntä vaihtaa yhdestä tieteenalasta tiedon monialaisempaan käsittelyyn ja kohdentaa tutkimusalue uudelleen.

Kasvatustiede joutui väistymään taka-alalle digitaalisen kulttuurin noustessa vahvemmin esiin. Tämän tieteellisen alueen selkiytymisen jälkeen myös tutkimuskysymykseni kristallisoitui.

Mitä on yhteisöllisyys virtuaaliympäristössä? Samalla joudun esittämään useita tarkentavia alakysymyksiä. Virtuaaliyhteisöissä tila, jossa toimitaan sekä se, miten toimitaan, ovat ratkaisevia.

Siinä on tiettyjä erityispiirteitä, jotka poikkeavat verkon ulkopuolella toimittaessa. Nämä erityispiirteet määrittävät tutkimukseni alakysymykset.

Niiden kautta rajaan tutkimusalueeni ja pystyn löytämään vastauksen varsinaiseen kysymykseeni. Ilman näitä lisäkysymyksiä vastaukseni jäisivät vaillinaisiksi ja saattaisivat antaa vain osittaisen kuvan siitä, mitä sähköinen yhteisöllisyys on. Kun ensimmäisen kerran avasin tietokoneeni mennäkseni seuraamaan elämää virtuaaliyhteisöissä, jouduin tekemään valintoja, esimerkiksi millaiseen yhteisöön haluan kirjautua. Virtuaalitilassa on erilaisia yhteisöjä, jotka tarjoavat mahdollisuuksia viettää vapaa-aikaa.

Millaisia yhteisöjä on virtuaaliympäristössä? Tarkoitukseni ei ole esitellä niitä kaikkia, vaan ainoastaan antaa kuva siitä, minkä tyyppisiä yhteisöt ovat. Tutkimuksessani tarkempaan, mutta silti lyhyeen esittelyyn, olen tuonut muutamia sellaisia yhteisöjä, joihin tutkimukseeni osallistujat myös kokivat kuuluvansa Sinkut.

Käyn sinkuissa vain joskus ja usein käytämme sitä privana. Omassa huoneessa on usein katkoksia, joten kirjaudumme muualle M30v 2 Yhteisön valinnan jälkeen kirjauduin sisään virtuaalitilaan. Tällöin näyttö edessäni kysyi nimimerkkiä. Vastaavasti toisissa tiloissa itselle luodaan hahmo, avatar. Virtuaalitilassa oleskelu tapahtuu erilaisten virtuaalipersoonien kautta. Tästä syntyi toinen alakysymykseni: Tiloissa avatar-hahmoilla on erilaisia rooleja ja lisäksi eri tiloissa toimitaan eri tavoilla, joten kolmas alakysymykseni on: Millaista on elämä virtuaaliyhteisöissä?

Virtuaalitiloissa liikkuu sekä yhteisön jäseniä kuten M30v tai satunnaisia vierailijoita, joille ei ole muodostunut siteitä toisiin yhteisössä oleskeleviin. M30v koki omat suhteensa virtuaalitilassa itselleen tärkeiksi ja tiiviiksi. Näistä yhteisöissä liikkuvien henkilöiden välisistä suhteista nousevat seuraavat kolme alakysymystäni: Mitä on yhteisöllisyyden tunne, miten se muodostuu sekä mitkä asiat siihen vaikuttavat?

Lisäksi viimeinen eli seitsemäs alakysymykseni muodostuu teknologian läsnäolosta. Suhteiden toimimiselle teknologian läsnäolo ja toimiminen kommunikoinnissa on välttämätöntä, joten kysymykseni kuuluu: Miten teknologia vaikuttaa yhteisöllisyyteen? Tutkimuksessa on tarkoitus kartoittaa ja jäljittää yhteisöllisyyden ja teknologian muuttuneita ja jatkuvasti muuntuvia suhteita sekä auttaa lukijoita suhteuttamaan ja kontekstualisoimaan nykytulkintoja yhteisöllisyydestä.

Sisällöllisesti jaottelen kysymyksen vastaukset kolmeen teemaan. Ensimmäisessä teemassa kuvaan, millaisia yhteisöjä verkossa on sekä millaisissa yhteisöissä tutkimukseeni osallistuneet verkossa ollessaan liikkuivat.

Toisessa teemassa esitän, millaisia virtuaalisia persoonia on ja miten ne ilmentyvät. Kolmantena kuvaan vuorovaikutusta ja toimintaa sekä pohdin teknologian ja yhteisöllisyyden suhdetta. Tutkimukseni pureutuu kahdeksan tapaustutkimuksen kautta toimintaan virtuaalisissa vapaa-ajan sekä työ- ja koulutusyhteisöissä tapaustutkimukset ja aineiston keruumenetelmät esitän luvussa 1. Lisäksi tapaustutkimusten teoreettisena aineistona olen käyttänyt erilaisia. Tutkimuskysymys ja alakysymykset kulttuuri- ja mediahistoriallisia tutkielmia, tieteellisiä teoksia sekä muuta kirjallisuutta.

Edelleen taustoittaakseni ja elävöittääkseni kuvaa erilaisten yhteisöjen toiminnoista olen käyttänyt sanoma- ja aikakausilehtien artikkeleita.

Joitakin asioita olen verrannut tällä hetkellä suosiossa oleviin verkkoyhteisöihin ja ilmiöihin niissä. Vapaa-ajan ja työn vaihtelut ovat virtuaaliympäristössä usein hyvin joustavia. Työntekijä pystyy irrottautumaan työympäristössään vapaalle tauoilla tai ennen ja jälkeen työajan, mutta myös mahdollisesti työn ohessa, klikkautumalla johonkin omaan vapaa-ajan yhteisöön tai hoitamaan henkilökohtaisia asioitaan verkkoyhteyksien avulla.

Mutta aivan vastaavasti limittymistä tapahtuu koti- ja vapaa-ajan ympäristöissä. Työsähköposti saatetaan käsitellä loma-matkalla hotellin tai kodin laajakaistayhteydellä. Nopeasti toimivan teknologian avulla on vaivatonta yhdistää työhön ja vapaa-aikaan liittyviä asioita. Tutkimuksessani on olennaista selvittää niitä tekijöitä, joista yhteisöllisyys rakentuu teknologisessa ympäristössä riippumatta siitä, onko ihminen työssä vai vapaalla.

Tämän vuoksi tutkimustulokseni eivät ole erillisiä osasia, vaan yhtenäinen kokonaisuus, jota olen tutkimukseni edetessä osittanut ja yhdistänyt uudelleen. Tutkimukseni ydin saa syvemmän merkityksen teknologisen muutoksen kartoittamisen kautta. Luon lyhyen katsauksen aiheeseen liittyvään historiaan lähinnä tutkimuskirjallisuuden avulla. Vastaukset ja kuvaukset liikkuvat yleisellä tasolla eri ryhmien ja yhteisöjen toiminnassa, sillä niissä harvemmin on nostettu yksilöä toimijan asemaan.

Tarkoituksenani ei ole paneutua yksityiskohtaisesti teknologian historiaan, vaan jäljittää verkkoyhteisöllisyyden historiallisia sidoksia ja kehitystä. Tutkimuskysymykseni käsittelee yhteisöllisyyttä virtuaaliympäristössä yksilöiden kokemusten kautta. Kysymyksen vastaukset perustuvat tapaustutkimuksista,. Yksilön näkökulmaa nostan esiin esimerkkien kautta.

Esimerkit pohjaavat kyselylomakkeen avoimiin vastauksiin sekä haastatteluaineistoon. Tutkimuksen tulokset ovat suoraan hyödynnettävissä verkossa toimiviin työyhteisöihin sekä erilaisiin virtuaalisiin koulutustilaisuuksiin erityisesti niiden kehittämistoiminnassa.

Tietoa voidaan myös soveltaa vapaa-ajan yhteisöissä, kun kehitetään erilaisia yhteisöllisyyttä tukevia ja lisääviä toimintoja. Lisäksi viimeisenä mutta olennaisimpana osana tutkimuksellani on tarkoitus antaa lukijalle selkeä kuva siitä, millaista on suomalaisten verkossa liikkuvien toiminta virtuaaliympäristössä. Työn nimi Sähköinen yhteisöllisyys viittaa teknologian kautta välittyvän yhteisöllisyyden kokemukseen ja sosiaalisten suhteiden toimivuuteen erilaisissa virtuaalisissa tiloissa.

Nimellä olen halunnut myös viitata tekniikan toimivuuteen, teknologian mahdollistamaan viestinnän nopeuteen ja reaaliaikaisuuteen sekä niihin jännitteisiin, joita anonyymeissa, etenkin vapaaajan ihmissuhteissa usein on. Vastaavasti työ- ja koulutusympäristössä hajautetuissa organisaatioissa ei välttämättä ilman verkkoyhteyksiä koettaisi yhteisöllisyyttä, varsinkin jos kasvokkaisyhteyksille ei ole mahdollisuuksia pitkien välimatkojen tai muiden esteiden vuoksi.

Lisäksi nimellä olen halunnut kuvata sitä ilmapiiriä, joka on olennaista verkkoyhteisöissä, sillä ne ovat dynaamisia. Uusia jäseniä liittyy ja vanhoja poistuu. Luvussa 2 Yhteisöjen tie vie verkkoon selvitän lyhyesti, miten teknologian kehittyminen on vaikuttanut yhteisöjen toiminnan laajentumiseen. Kokonaisuutena luku 2 välittää tietoa siitä, miten teknologisen kehityksen myötä länsimaissa yksilöille tarjoutui maailman laajuisten verkkojen avulla mahdollisuus lähes rajattomaan tiedon ja informaation vastaanottamiseen ja hankintaan sekä huvituksiin.

Hahmotan sitä, miten teknologisen muutoksen myötä yksilön rooli korostuu kommunikointisuhteissa ja sosiaalisessa toiminnassa. Viestintä ei ole enää esimerkiksi pelkästään sota- ja liiketoimintaan liittyvää. Teknologian kehittymisellä oli ratkaiseva merkitys yhteisöjen laajentumiselle ja uusien yhteisöjen muodostumiselle.

Ensimmäisten teknologisten keksintöjen jälkeen syntyi monipuolisempia vaihtoehtoja viestintään. Yksilöille avautui uusia nopeampia tapoja hoitaa sosiaalisia suhteita sekä tehdä omia valintoja suhteessa työhön ja vapaa-aikaan. Tälle ajalle leimaa antaa median leviäminen suurille joukoille yli kansallisten rajojen. Maailma alkoi kutistua globaaliksi.

Viestit saavuttivat suuret massat yhtä aikaa monessa maassa. Alaluvussa Tietokoneet sosiaalisen toiminnan tiloina 2. Alaluku Virtuaaliyhteisöt yleistyvät 2. Seuraavaksi jaan yhteisöt kahteen erilaiseen yhteisötyyppiin. Sen jälkeen esitän lähtökohtia, jotka ratkaisevat siirtymisessä toimimaan verkkoissa. Valinnat olen jaotellut organisatorisiin tai yksityisiin. Näen ihmisen toiminnan tietokoneella jakaantuvan työhön ja vapaa-aikaan, joten seuraavat kaksi alalukua 2.

Vapaa-ajan verkkoyhteisöissä seurustelevat saattavat oleskella ja liikkua useammassa kuin yhdessä yhteisössä. Ystäviä tavataan oman yhteisön tilassa, mutta myös muualla verkossa. Esittelyyn olen valinnut tutkimukseeni osallistuneiden henkilöiden yhteisöjä tai niitä, joissa he ovat tavanneet tuttaviaan. Omiksi luvuikseen olen erotellut: Peliyhteisöt ja virtuaaliset leikkikodit, Seuranhakuyhteisöt sekä Virtuaaliset kriisi-, harrastus-, fani- ja vertaisyhteisöt.

Virtuaalista työntekoa ja Virtuaalista koulutusta ja opiskelua. Verkkoyhteisöllisyys on monien osaalueiden summa. Keskeisessä asemassa ovat yksittäisen ihmisen yksityiset kokemukset. Luvussa 3 Tunne yhteisöllisyydestä selvitän aluksi aiempien tutkimuksien perusteella käsityksiä virtuaaliyhteisöllisyydestä alaluku 3.

Lisäksi esitän, miten teknologia vaikuttaa yhteisöjen toimintaan ja yhteisöllisyyden tunteeseen luku 3. Luvussa 4 Virtuaalinen persoona selvitän, millä eri tavoin virtuaalista persoonaa voidaan kuvata tai esittää, sekä millaisia muotoja persoona ja persoonan käyttäytyminen voivat saada. Luvun olen jakanut alalukuihin. Alaluvussa Ainutlaatuinen nimeni kuvaan sitä, miten virtuaalitiloissa liikkuvat kokevat nimimerkkinsä käytön ja muita nimimerkkiin liittyviä asioita.

Seuraavassa alaluvussa Nuket, hahmot ja kuvat persoonan viestijöinä selvitän erilaisia virtuaalisten hahmojen ja persoonan näyttäytymisen muotoja. Tutkimuskirjallisuutena olen käyttänyt erilaisia kulttuuri- ja mediahistoriallisia tutkielmia sekä muita tieteellisiä teoksia. Näiden ohella olen halunnut havainnollistaa joitakin sähköisen yhteisöllisyyden erityispiirteitä muutaman fiktiivisen populaarikulttuurin esimerkin kautta sekä aikakausi- ja sanomalehdistä poimittujen aineistojen kautta.

Tapaustutkimukseni jakaantuvat toiminnallisesti työyhteisön sekä vapaa-ajan yhteisöjen tapaustutkimuksiin. Nämä kaksi erilaista toiminta-aluetta, vapaaajan sekä työ- ja koulutuselämän, olen halunnut ottaa tutkimukseni kohteeksi, jotta saisin mahdollisimman monipuolisen kuvan virtuaaliyhteisöllisyydestä. Yhdessä ne edustavat melko kattavasti niitä toimintoja, joita ihmiset tekevät ollessaan tietokoneella ja verkossa.

Tapaustutkimuksiini osallistuneet olivat reaaliaikaisen keskustelupalstan chat Sinkut. Kunkin tapaustutkimuksen rakensin itsenäisesti, erillisenä osiona, mutta silti huomioiden edellisestä tapaustutkimuksesta saamani tulokset.

Saatua tietoa hyödynsin suunnitellessani seuraavaa tapaustutkimusta eli ensimmäistä työyhteisön tapaustutkimusta T1. Ensimmäisen ja toisen työyhteisön tapaustutkimuksien T1, T2 tulokset toimivat vastaavasti pohjana suunniteltaessa ja toteuttaessa kolmatta työyhteisössä tapahtunutta tutkimusta T3.

Aikaisemmista tapaustutkimuksista saatujen tulosten perusteella pystyin rajaamaan yhteisöllisyyden kannalta epäolennaisia asioita pois. Lisäksi saatujen tulosten pohjalta pystyin kohdistamaan huomion niihin tekijöihin, jotka näyttivät olennaisilta yhteisöllisyyden synnyn ja toimimisen kannalta. Kolmessa viimeisessä tapaustutkimuksessa T4, T5, T6 kokeilin yhdessä UPM-Kymmenen henkilöstön kanssa uudenlaisia verkkotyöskentelymalleja ja menetelmiä, joihin aikaisemmista tapaustutkimuksista oli saatu perustaa.

Näiden viimeisten tapaustutkimusten tuloksilla pystyin testaamaan ensimmäisistä tapaustutkimuksista saatuja tuloksia, eli liittyivätkö eri tekijät yhteisöllisyyteen siten kuin aikaisemmissa tuloksissa oli ilmennyt. Viimeisenä toteutetun toisen vapaa-ajan tapaustutkimuksen V2 tulokset olivat verrattavissa ensimmäisen tutkimuksen V1 tuloksiin.

Tämän tapaustutkimuksen tarkoituksena oli varmentaa aikaisemmista tapaustutkimuksista saatuja. Tapaustutkimuksien toteutusprosessin aikana olleet keskinäiset suhteet olen kuvannut nuolilla kuvion sisäpiirillä. Tämän olen kuvannut kuvion ulkopiirillä nuolilla. Aineistojen osalta tapaustutkimukset niveltyvät toisiinsa siten, että tapaustutkimuksista kerätty aineisto oli kokonaisuus etsiessäni vastauksia tutkimuskysymykseeni.

Selvitän tätä myöhemmin luvussa Tapaustutkimukset ja aineiston keruu Vapaa-ajan yhteisönä oli net. Se oli pitkään myös yksi aktiivisimmin toimiva, reaaliaikainen seurustelukanava. Reaaliaikaisen chatin lisäksi siinä on ollut useita muita sosiaalisten kontaktien solmimisen mahdollistavia välineitä, kuten mahdollisuus luoda oma profiili.

Henkilöprofiilin avulla etsitään Kuvio 4. Tapaustutkimukset ja niiden keskinäiset suhteet. Keskustelukanava perustettiin vuonna , koska reaaliaikaisen web-pohjaisen keskustelukanavan tarve oli silloin olemassa.

Tämä tarve syntyi palstan käyttäjien keskuudessa, sillä heille ei enää riittänyt ei-reaaliaikaisen asynkroninen keskustelupalstan mahdollisuus. Käyttäjät kaipasivat suoraa keskinäistä keskusteluyhteyttä, joka toimisi reaaliajassa synkroninen. Aluksi toimintaa pyöritti vain pari ihmistä.

Toiminta laajeni nopeasti, joten myös työntekijämäärä kasvoi. Vuonna chat oli osa Sonera Plazan viihdekokonaisuutta. Vuonna toiminta oli erittäin aktiivista ja vilkasta kaikkina vuorokaudenaikoina. Vuonna toiminta hiipui radikaalisti. Ydinjoukon edustajat olivat edelleen huoneissa, mutta hekin usein vain läsnäololistalla. Tutkimukseni kannalta oli mielenkiintoista, että toinen kysely sijoittui juuri tähän lopettamisvaiheeseen, ensimmäinen kiivaimpaan.

Ensimmäisen kyselyn aikana klikkauksia sivuille oli yli kappaletta. Toisen kyselyn aikana niitä oli vain kappaletta. Syynä toiminnan lakkauttamiseen Sinkut. Käyttäjät vähenivät, ja toiminnan kehittäminen olisi vaatinut liian suuria taloudellisia sijoituksia. Vähentyneen kävijämäärän vuoksi toiminta lopetettiin kokonaan. UPM-Kymmene on maailmanlaajuisesti toimiva monikansallinen yritys, joka kuuluu maailman suurimpiin paperin, paperi- ja puutavaratuotteiden valmistajiin. Kesällä organisaatiolla oli tuotantotoimintaa 16 ja toimipisteitä 77 eri maassa.

Organisaatiossa toimi tuolloin noin työntekijää. Työntekijöistä johtotaso, asiantuntijat ja ekspertit toimivat usein virtuaalisissa tiimeissä osittain tai jopa jo kokonaan.

Virtuaaliset tiimit ovat työtiimejä, jotka työskentelevät työtehtäviä suorittaessaan joko kokonaan tai osittain verkon avulla ilman kasvokkaistapaamisia. Heillä yhteisenä työhuoneena toimii virtuaalinen tila. Tiimeillä on käytössä erilaisia reaaliaikaisia verkkotyövälineitä ja pikaviestimiä, joiden avulla voidaan järjestää kokouksia, seminaareja sekä muita tarvittavia tapaamisia.

Virtuaaliset tiimit ovat pakottaneet organisaation muuttamaan perinteistä yhdeltä monelle -johtamistyyliään uudenlaiseen tiedonjakamismalliin, jossa toiminta tapahtuu yhtä aikaa monelta monelle. Tutkimuksessani UPM-Kymmenen henkilöstöä oli edustettuina johto-, asiantuntija- sekä eksperttitasoilta. Työntekijät työskentelivät kolmella mantereella ja edustivat hyvin monta kansallisuutta.

Organisaatio on panostanut työntekijöidensä verkkotyöskentelyyn ja -koulutukseen sekä niiden tutkimiseen ja kehit-. Juuri tästä syystä valitsin UPM-Kymmenen tutkimukseeni työyhteisön tapaustutkimuksiin. Tutkimukseni ei ollut UPM-Kymmenen tilaustutkimus tai organisaation toimeksianto, tosin tutkimustulokset olen analysoinnin jälkeen välittänyt organisaation käyttöön.

Työyhteisön tapaustutkimukset kuuluvat kahteen laajempaan tutkimushankkeeseen. Tapaustutkimukset 4 6 liittyvät Tekesin rahoittamaan monitieteiseen Yhteisölliset navigointiteknologiat -hankkeeseen. Vapaa-ajan tapaustutkimukset olen rakentanut näiden Akatemian ja Tekesin tutkimushankkeiden pohjaksi sekä täydentämään kuvaa verkkoyhteisöistä ja yhteisöllisyydestä.

Vapaa-aikaan liittyneet tapaustutkimukset ovat Vapaa-ajan yhteisö 1 ja 2 V1 ja V2. Työyhteisön tapaustutkimuksien alkuperäiset nimet on poistettu ja olen nimennyt ne uudelleen. Lisäksi tutkimukseen osallistuneiden henkilöiden alkuperäiset tiedot on poistettu ja koodattu uudelleen. Vapaa-ajan tapaustutkimuksiin osallistuneiden joukossa päädyin käyttämään ilmoitetun iän ja sukupuolen yhdistelmää.

Vapaa-ajan yhteisöihin keskittyneissä tapaustutkimuksissa kohderyhmän jäsenet valikoituivat sattumanvaraisesti, omavalintaisesti. He osallistuivat verkossa www. Internet-kyselylomake oli julkisesti esillä Sinkut. Itse tutkimuksesta tai kyselystä ei tiedotettu erikseen millään foorumilla, joten vastaajat tulivat tutkimukseen mukaan omasta mielenkiinnostaan vapaaehtoisesti. Työyhteisön tapauksissa kohderyhmät muodostuivat työ- ja koulutusjaksojen osallistujista.

Pääosiltaan nämä koulutus- ja työskentelyjaksot olivat pilottijaksoja. Vapaa-ajan osioiden osallistujat olivat anonyymeja henkilöitä. He ilmoittivat olevansa joko Suomessa asuvia suomalaisia tai ulkosuomalaisia, jotka asuivat työ- tai perhesuhteiden vuoksi ulkomailla.

Työyhteisön jäsenet edustivat kaikkia organisaation ammatillisia tasoja ja useita eri kansalaisuuksia. Heidän fyysinen sijaintinsa, toimipaikkansa, oli usein muualla kuin. Yhteistä heille oli työskentely virtuaalisissa tiimeissä. Globaalin organisaation työntekijöiden kansalaisuutta kysyttäessä oli mielenkiintoista havaita, että jotkut vastaajista kokivat olevansa useamman kuin yhden maan kansalaisia. Yksi vastaajista kertoi edustavansa kolmea eri kansallisuutta ja asuvansa neljännessä kansallisuuksistaan erillisessä maassa.

Seuraavassa taulukossa Taulukko 1 selvitän kaikkien kahdeksan tapaustutkimuksen aineiston keruun ajankohdat, aineiston keruumenetelmät, osallistujien kansalaisuudet, toimipaikan sijainnin sekä ryhmän koon. Tutkimukseni aikana osallistuin itse osiin tapaustutkimuksista. Vapaa-ajan tapaustutkimuksien aineiston keruun aikana havainnoin toimintaa Sinkut. Kirjasin osallistujamääriä, tarkkailin keskustelujen vilkkautta sekä tein havaintoja keskustelujen aiheista, sisällöistä ja keskustelijoista.

Työyhteisön tapaustutkimuksiin T4, T5, T6 osallistuessani roolini oli toimia yhtenä tiimin jäsenenä, ei kouluttajana tai tutkijana. Tiimin jäsenenä osallistuin kaikkeen siihen toimintaan kuin muutkin tiimin jäsenet. Tosin osallistumiseni aikana tein havaintoja ja kirjasin ylös ajatuksiani ja kokemuksiani sekä myös muiden osallistujien kokemuksia virtuaalisesta toiminnasta.

Lisäksi havainnoin käytettyjä menetelmiä ja teknologiaa. Muut osallistujat tiesivät tiimin ulkopuolisesta roolistani tutkijana, tutkimuksesta ja sen tekemisestä. Tapaustutkimukset Vapaa-ajan yhteisö 1 ja 2 sekä aineistojen keruu Sinkut. Lomakkeilla selvitin yhteisöllisyyteen vapaa-ajalla sekä työssä ja koulutuksessa liittyviä asioita.

Kummassakin tapaustutkimuksissa kirjallinen aineisto kerättiin Internet-kyselyn avulla.

seuranhakupalsta maaseudun tulevaisuus ystävää etsimässä

Seuranhakupalsta maaseudun tulevaisuus ystävää etsimässä -

Esimerkiksi V1-tapaustutkimuksessa avointen vastausten aineisto oli kerätty yhteen. Saatoin olla maalaamassa, kun Ritva yhtäkkiä keksi että minun piti mennä ottamaan mittoja jostakin kangaspakasta. Elokuun helteissä, maalihuuruissa, masu pystyssä. Se sopisi hyvin näyttämölle ja hämyiseen teatteriin. Anonyymissa maailmassa se on yksi tapa uudistaa persoonaansa sekä suojata tuntemattomuuttaan. Tähän tietysti raskaus antoi pian vielä paremman tekosyyn, kun aina oli olevinaan jotain kipua ja vaivaa. Ajanjakso alkoi jo ennen kuin Suomessa oli tietokoneita. Lähes päivittäin tulee tilanteita, joissa ei muista, mitä vaimo on sanonut.


Warning: printf() [function.printf]: Too few arguments in C:\PB\Plugins\TemplateConvertorHost\htdocs\wordpress\wp-content\themes\creativ-business\comments.php on line 46

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *